Ero sivun ”Näytön kalibrointi” versioiden välillä

Linux.fista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
(raakasti päälle, päällekkäiset muokkaukset tuli :()
 
(32 välissä olevaa versiota 6 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
Monitorin peruskalibrointi kannattaa tehdä jokaiselle tietokoneelle, jotta webissä kuvat ja värit näkyisivät sellaisina kuin niiden kuuluukin: Punainen punaisena ja vihreä vihreänä. Ei turhan tummina tai vaaleina, kontrastit kohdallaan jne. Erityisesti, jos itse tekee minkäänlaista kuvankäsittelyä, vaikka pientä säätöä tulostusta tai kehitystä varten, on tärkeää että säädöt ovat kohdallaan. Näin ei tarvitse arvailla miltä lopputulos voisi näyttää vaan puuhaan tulee jonkunlaista varmuutta. Kalibroinnin tarkoitus on siis saada kuva näyttämään koko ketjun kuvan ottamisesta ruudulle ja paperille asti samalta, toistamaan värit sellaisena kuin ne kuvan ottamishetkellä ovat olleet. Tällä kertaa keskitytään kuitenkin vain tuohon monitorin kalibrointiin, mutta vastaavilla tavoilla voidaan kalibroida niin kamera, tulostin kuin skannerikin.
'''Näytön kalibroinnin''' tarkoitus on saada valokuva näyttämään kuvan ottamisesta aina ruudulle ja paperille asti samalta, toistamaan värit sellaisena kuin ne kuvan ottamishetkellä ovat olleet. Tällä kertaa keskitytään vain näytön kalibrointiin, mutta vastaavilla tavoilla voidaan kalibroida niin kamera, tulostin kuin skannerikin.

== Valmistelut ==
== Valmistelut ==
Rivi 6: Rivi 6:
* Valitse työpöytäsi taustaväriksi neutraali harmaa, jotta värit eivät häiritsisi työskentelyä ja säätöjen tekemistä. Aseta monitorin värilämpötila (colour temperature tai tone tms.) arvoon 6500K. Jos monitori ei anna valita kelvinejä niin arvo 'normal' lienee lähinnä haluttua. Eli kuva ei saa olla sininen eikä punainen.

* Aseta LCD-näyttösi kontrasti n. 90%:n, putkinäytöille jopa 100%.
* Aseta LCD-näyttösi kontrasti n. 90%:n, putkinäytöille jopa 100%.
* Pyri tekemään työtilasi valaistus mahdollisimman tasaiseksi: jos välillä sisään aurinko, välillä tehdään yötöitä loisteputkivalaistuksessa, ei yksillä asetuksilla pärjätä. Kriittinen työskentely kannattaakin tehdä esimerkiksi talven tai illan hämärässä.
* Pyri tekemään työtilasi valaistus mahdollisimman tasaiseksi: jos välillä sisään paistaa aurinko ja välillä tehdään yötöitä loisteputkivalaistuksessa, ei yksillä asetuksilla pärjää. Kriittinen työskentely kannattaakin tehdä esimerkiksi talven tai illan hämärässä.
* Varmista että katsot monitoria mahdollisimman kohtisuoraan niin sivu- kuin pystysuunnassa. Erityisesti kannettavien tietokoneiden näytöt ovat herkkiä vääristämään värejä eri kulmilla (ja muutenkin läppäreiden näytöt ovat haasteellisia ellei mahdottomia kuvankäsittelykäytössä..)

* Pikasäädöt voi käydä tekemässä kuvatoimisto Leukun kalibrointisivulla [http://www.leuku.fi/info/kalibrointidata.htm] niin saa arvot suunnilleen kohdilleen.

== Monica ==
* Yleisimmin käytössä olevat 6-bittisten TN-paneelisten näyttöjen vertikaaliset katselukulmat ovat tyypillisesti värikriittisiin työskentelyihin huonosta ala-arvoiseen. 8-bittiset VA- ja IPS-paneelit ovat tähän tarkoitukseen parempia. IPS-paneelit parempia, mutta vastaavasti kalliimpia.

[[Monica]]lla [http://www.pcbypaul.com/software/monica.html] saadaan säädettyä monitorin gamma-arvo sRGB-standardin mukaiseen 2.2:n. Monicasta on tällä hetkellä saatavilla versio 3.4 binääriversio joka ei tarvitse asennusta sekä uudemman version 3.6 lähdekoodit. Tämä ohje opastaa uudemman version asentamiseen.
* Pikasäädöt voi käydä tekemässä kuvatoimisto Leukun [https://www.leuku.fi/info/kalibrointidata.htm kalibrointisivulta], jolla saa arvot suunnilleen kohdilleen.

=== Jakeluriippumaton asennus ===
== Gamma-arvon säätäminen perustyökaluilla ==
[[Ohjelman asennus|Käännetään]] Monica lähdekoodista:
[[xgamma]] on työkalu näytön gammakorjauksen kyselyyn ja asettamiseen.
[[wget]] http://www.pcbypaul.com/software/dl/monica-3.6.tar.bz2
Testikuva: https://www.lagom.nl/lcd-test/gamma_calibration.php
[[tar]] xvjf monica-3.6.tar.bz2
cd monica-3.6/
[[make]]
[[su]]
make install
Joka asentaa monican polkuun <tt>/usr/bin/monica</tt>, ja se voidaan käynnistää helposti komennolla
monica

==== Asennus Ubuntuun ====
Säätö päätteessä komennolla:
[[Ubuntu]]lle on saatavissa epävirallinen ohjelmapaketti
  xgamma -gamma 1.1
Aja seuraavat komennot komentoriviltä:
  wget http://heikki.homelinux.net/apt/monica_3.6-1-0ubuntu1_i386.deb (lataa epävirallisen ohjelmapaketin)
sudo [[apt-get]] install libfltk1.1 (asentaa ohjelman riippuvuudet)
sudo [[dpkg]] -i monica_3.6-1-0ubuntu1_i386.deb (asentaa ohjelman)
monica (käynnistää ohjelman)

Ohjelma ei asennu valikoihin automaattisesti mutta voit sen halutessasi sinne itse lisätä.
Tai värikohtaisesti:
xgamma -rgamma 1.1 -ggamma 1.2 -bgamma 1.0

=== Käyttö ===
Etsi oikeat arvot testikuvan avulla kokeilemalla. Komennon voi sitten lisätä käynnistettäviin ohjelmiin.
Säädä monitorisi kirkkaus niin, että Monican näyttämän mustan laatikon sisältä juuri ja juuri erottaa harmaan laatikon. Tämän jälkeen säädä kolmea liukusäädintä siten, että laatikossa oleva harmaa näyttää mahdollisimman tasaiselta, eli siinä ei ole selkeästi tummempia ja vaaleampia kohtia. Jos harmaassa laatikossa on värjäytymiä, voit säätää värikohtaiset asetukset poistamalla täppä kohdasta 'synchronize colours' ja säätämällä kullekin värille erikseen käyttämällä apuna apuna värillisiä laatikoita: keskellä olevan tasavärisen laatikon pitäisi erottua mahdollisimman vähän ympäröivästä raidallisesta taustasta.

Paina 'Exit and Save'. Ohjelma mahdollisesti valittaa, että tiedostoa ~/.xinitrc ei löydy, mutta voi luoda sellaisen ja tallentaa asetukset sinne. Paina OK, ohjelman ehdottama ratkaisu on hyvä. Nyt nämä asetukset ladataan jatkossa käynnistyksen yhteydessä.
Valkotasapainon säätäminen tapahtuu avaamalla ''Järjestelmäasetukset'' -> ''Värit'', joka tarjoaa useita valmiita väri profiileita mm. D65, D55 ja D50. Tarkempi säätö onnistuu esimerkiksi [[sct]]-ohjelmalla.

== LCMS profiler ==
== GAMMApage ==
[[GAMMApage]]lla voidaan säätää monitorin gamma-arvo sRGB-standardin mukaiseen 2.2:een. GAMMAPage on alla kuvatun Monican rinnakkaisversio, erona on vain eri graafisten kirjastojen käyttö (GAMMAPage: [[GTK]], Monica: FLTK). GAMMApagea ei ole päivitetty vuoden 2006 jälkeen.

[http://lprof.sourceforge.net/ LCMS profiler] luo [http://fi.wikipedia.org/wiki/ICC-profiili ICC-väriprofiilin] käyttämällesi kokoonpanoille. Profiililla pystytään kertomaan yhteensopiville ohjelmille tarvittava tieto laitteistosta.
== Monica ==
[[Monica]]lla saadaan myös säädettyä monitorin gamma-arvo sRGB-standardin mukaiseen 2.2:een. Monican kotisivulta on tällä hetkellä saatavissa 3.7-version [[lähdekoodi]]t. Ohjelmaa ei ole päivitetty vuoden 2011 jälkeen.

*Asenna paketti lprof [[Paketinhallintajärjestelmä|pakettienhallintaohjelmalla]] (esim. [[Synaptic]] tai [[Adept]])
== GAMMApagen ja Monican käyttö ==
Säädä monitorisi kirkkaus niin, että Monican näyttämän mustan laatikon sisältä juuri ja juuri erottaa harmaan laatikon. Tämän jälkeen säädä kolmea liukusäädintä siten, että laatikossa oleva harmaa näyttää mahdollisimman tasaiselta, eli siinä ei ole selkeästi tummempia ja vaaleampia kohtia. Jos harmaassa laatikossa on värjäytymiä, voit säätää värikohtaiset asetukset poistamalla täppä kohdasta 'synchronize colours' ja säätämällä kullekin värille erikseen käyttämällä apuna apuna värillisiä laatikoita: keskellä olevan tasavärisen laatikon pitäisi erottua mahdollisimman vähän ympäröivästä raidallisesta taustasta.

Ohjelma ilmestynee työpöytäympäristön valikkoon, esimerkiksi [[Ubuntu]]ssa Grafiikka-valikkoon nimellä LProf. Käynnistä ohjelma.
Paina 'Exit and Save'. Ohjelma mahdollisesti valittaa, että tiedostoa ~/.xinitrc ei löydy, mutta voi luoda sellaisen ja tallentaa asetukset sinne. Paina OK, ohjelman ehdottama ratkaisu on hyvä. Nyt nämä asetukset ladataan jatkossa käynnistyksen yhteydessä.

* Paina 'Monitor Profiler -välilehdeltä 'Enter monitor values' - nappulaa.
== Väriprofiilin luominen: LCMS profiler ==
* Valitse 'White Point' -pudotusvalikosta esim. 'D65 (daylight)'.
* Paina 'Set Gamma and Black Point'.
* Tee nyt vastaava säätö tässä kuin äsken Monicalla: Gamma-arvon 2.2 kohdalla pitäisi harmaiden liukuvärien olla mahdollisimman samanväriset.
* Paina OK tallentaaksesi tiedot ja vielä uudestaan OK poistuaksesi 'Monitor values' -ikkunasta.
* Nyt syötä profiilin nimi 'Output profile name' - ruutuun, esim. /home/käyttäjätunnus/d6500_22.icc (d=daylight, 6500= 6500K, 22 = gamma 2.2). HUOM! Jos ko. kansiota ei ole tai osoite on väärin, ohjelma sammuu mitään ilmoittamatta!
* Sulje ohjelma

Valmis, profiili on luotu! Teippaa nyt monitorisi säädöt piiloon ettei niitä kukaan räklää.
[[LCMS profiler]] on graafinen käyttöliittymä [[LittleCMS]]-[[kirjasto]]lle, joka luo [[wikipedia:fi:ICC-profiili|ICC-väriprofiilin]] käyttämällesi kokoonpanolle. Profiililla pystytään kertomaan yhteensopiville ohjelmille tarvittava tieto laitteistosta.

Tämän jälkeen voit ladata luomasi profiilin eri ohjelmien käyttöön, esim. Scribusiin tai LightZoneen.
==Väriprofiilin käyttö näytön kalibroimiseksi: Xcalib ==
[[Xcalib]] mahdollistaa väriprofiilien (<tt>icc</tt>) käytön näytön kalibroimiseksi. Sen avulla on väriprofiileja käyttämällä esimerkiksi mahdollista saada näytön värit vastaamaan tarkasti tulostuksen värejä, mikä on kuvankäsittelyssä tärkeää.

== Kuvien teettämisestä ==
== Katso myös ==
Digikuvia teettettäessä paperikuviksi käytetään kuvaan liitettyjä [[EXIF]]-tietoja hyväksi, eli käsittääkseni säätämällä kamerasta tulevat kuvat kohdalleen (mm. valkotasapaino jne) mutta jättämällä EXIF:t kuvatiedostoon mukaan voi homma mennä kuitenkin rankasti pieleen kuvaamon säätäessä valkotasapainon vielä kertaalleen.
* [[X.orgin asetukset]]

==Lähteet==
{{ICC-väriprofiilit}}
*http://docs.scribus.net/index.php?lang=en&page=moncal

== Katso myös ==
*[[X.orgin asetukset]]
[[Luokka:Kuvankäsittelyohjelmat]]
[[Luokka:Kuvankäsittelyohjelmat]]
[[Luokka:Ohjeet]]

Nykyinen versio 21. huhtikuuta 2022 kello 01.30

Näytön kalibroinnin tarkoitus on saada valokuva näyttämään kuvan ottamisesta aina ruudulle ja paperille asti samalta, toistamaan värit sellaisena kuin ne kuvan ottamishetkellä ovat olleet. Tällä kertaa keskitytään vain näytön kalibrointiin, mutta vastaavilla tavoilla voidaan kalibroida niin kamera, tulostin kuin skannerikin.

Valmistelut[muokkaa]

  • Anna monitorisi olla päällä vähintään puoli tuntia, jotta sen lämpötila varmasti olisi tasaantunut eikä sen muutos vaikuttaisi enää säätöihin.
  • Valitse työpöytäsi taustaväriksi neutraali harmaa, jotta värit eivät häiritsisi työskentelyä ja säätöjen tekemistä. Aseta monitorin värilämpötila (colour temperature tai tone tms.) arvoon 6500K. Jos monitori ei anna valita kelvinejä niin arvo 'normal' lienee lähinnä haluttua. Eli kuva ei saa olla sininen eikä punainen.
  • Aseta LCD-näyttösi kontrasti n. 90%:n, putkinäytöille jopa 100%.
  • Pyri tekemään työtilasi valaistus mahdollisimman tasaiseksi: jos välillä sisään paistaa aurinko ja välillä tehdään yötöitä loisteputkivalaistuksessa, ei yksillä asetuksilla pärjää. Kriittinen työskentely kannattaakin tehdä esimerkiksi talven tai illan hämärässä.
  • Varmista että katsot monitoria mahdollisimman kohtisuoraan niin sivu- kuin pystysuunnassa. Erityisesti kannettavien tietokoneiden näytöt ovat herkkiä vääristämään värejä eri kulmilla (ja muutenkin läppäreiden näytöt ovat haasteellisia ellei mahdottomia kuvankäsittelykäytössä..)
  • Yleisimmin käytössä olevat 6-bittisten TN-paneelisten näyttöjen vertikaaliset katselukulmat ovat tyypillisesti värikriittisiin työskentelyihin huonosta ala-arvoiseen. 8-bittiset VA- ja IPS-paneelit ovat tähän tarkoitukseen parempia. IPS-paneelit parempia, mutta vastaavasti kalliimpia.
  • Pikasäädöt voi käydä tekemässä kuvatoimisto Leukun kalibrointisivulta, jolla saa arvot suunnilleen kohdilleen.

Gamma-arvon säätäminen perustyökaluilla[muokkaa]

xgamma on työkalu näytön gammakorjauksen kyselyyn ja asettamiseen. Testikuva: https://www.lagom.nl/lcd-test/gamma_calibration.php

Säätö päätteessä komennolla:

xgamma -gamma 1.1

Tai värikohtaisesti:

xgamma -rgamma 1.1 -ggamma 1.2 -bgamma 1.0

Etsi oikeat arvot testikuvan avulla kokeilemalla. Komennon voi sitten lisätä käynnistettäviin ohjelmiin.

Valkotasapainon säätäminen tapahtuu avaamalla Järjestelmäasetukset -> Värit, joka tarjoaa useita valmiita väri profiileita mm. D65, D55 ja D50. Tarkempi säätö onnistuu esimerkiksi sct-ohjelmalla.

GAMMApage[muokkaa]

GAMMApagella voidaan säätää monitorin gamma-arvo sRGB-standardin mukaiseen 2.2:een. GAMMAPage on alla kuvatun Monican rinnakkaisversio, erona on vain eri graafisten kirjastojen käyttö (GAMMAPage: GTK, Monica: FLTK). GAMMApagea ei ole päivitetty vuoden 2006 jälkeen.

Monica[muokkaa]

Monicalla saadaan myös säädettyä monitorin gamma-arvo sRGB-standardin mukaiseen 2.2:een. Monican kotisivulta on tällä hetkellä saatavissa 3.7-version lähdekoodit. Ohjelmaa ei ole päivitetty vuoden 2011 jälkeen.

GAMMApagen ja Monican käyttö[muokkaa]

Säädä monitorisi kirkkaus niin, että Monican näyttämän mustan laatikon sisältä juuri ja juuri erottaa harmaan laatikon. Tämän jälkeen säädä kolmea liukusäädintä siten, että laatikossa oleva harmaa näyttää mahdollisimman tasaiselta, eli siinä ei ole selkeästi tummempia ja vaaleampia kohtia. Jos harmaassa laatikossa on värjäytymiä, voit säätää värikohtaiset asetukset poistamalla täppä kohdasta 'synchronize colours' ja säätämällä kullekin värille erikseen käyttämällä apuna apuna värillisiä laatikoita: keskellä olevan tasavärisen laatikon pitäisi erottua mahdollisimman vähän ympäröivästä raidallisesta taustasta.

Paina 'Exit and Save'. Ohjelma mahdollisesti valittaa, että tiedostoa ~/.xinitrc ei löydy, mutta voi luoda sellaisen ja tallentaa asetukset sinne. Paina OK, ohjelman ehdottama ratkaisu on hyvä. Nyt nämä asetukset ladataan jatkossa käynnistyksen yhteydessä.

Väriprofiilin luominen: LCMS profiler[muokkaa]

LCMS profiler on graafinen käyttöliittymä LittleCMS-kirjastolle, joka luo ICC-väriprofiilin käyttämällesi kokoonpanolle. Profiililla pystytään kertomaan yhteensopiville ohjelmille tarvittava tieto laitteistosta.

Väriprofiilin käyttö näytön kalibroimiseksi: Xcalib[muokkaa]

Xcalib mahdollistaa väriprofiilien (icc) käytön näytön kalibroimiseksi. Sen avulla on väriprofiileja käyttämällä esimerkiksi mahdollista saada näytön värit vastaamaan tarkasti tulostuksen värejä, mikä on kuvankäsittelyssä tärkeää.

Katso myös[muokkaa]

v  k  m
ICC-väriprofiilit
colord | Little CMS | ArgyllCMS | LProf | Xcalib | xgamma | sct | GNOME Color Manager