Aloittelijalle

Linux.fista
Versio hetkellä 27. maaliskuuta 2006 kello 16.38 – tehnyt 194.240.230.45 (keskustelu) (betavaihe on yhdyssana)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


GNU/Linuxia on pidetty aloittelijoille vaikeana järjestelmänä. Nykyään tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, kunhan on valmis opiskelemaan hieman uuden järjestelmän perusteita. Koska monet jotka kokeilevat Linuxia ovat Windows-käyttäjiä, tässä ohjeessa lähdetään siitä liikkeelle.

Sivu on yhteistyöartikkeli, koska se on tärkeästä aiheesta, mutta tarvitsee vielä laajennusta ja muuta kehittelyä. Laaja tietosisältö ei ole yhteistyöartikkelin ainoa tavoite, vaan on syytä muistaa myös merkitsemiskäytännöt.


Linux-maailmaan tutustuessa on hyvä pitää mielessä että Linux on suunniteltu eri lähtökohdista kuin Windows, ja jotkut asiat hoidetaan eri tavalla. Perusteiden opettelu voi joskus tuntua turhauttavalta, mutta se maksaa itsensä takaisin moninkertaisena myöhemmin. Ja ei kukaan ole sitä Windowsiakaan oppinut päivässä käyttämään.

GNU/Linux-järjestelmän perusteet

Jotta uudenlaisen käyttöjärjestelmän käyttö onnistuisi, on tiedettävä jotain sen perusrakenteesta.

Monen käyttäjän järjestelmä

Linux on alusta lähtien tehty monen käyttäjän järjestelmäksi, jolloin jokaisella käyttäjällä on oma käyttäjätunnus, salasana ja kotihakemisto. Tavallisella käyttäjällä ei ole kirjoitusoikeuksia muualle tiedostojärjestelmään kuin omaan kotihakemistoon. Siten esimerkiksi ohjelmien asennus koko järjestelmään (kaikille käyttäjille näkyväksi) ei onnistu, vaan kaikkiin ylläpitotoimenpiteisiin käytetään root-käyttäjää tai sudo-ohjelmaa jolloin komennot suoritetaan pääkäyttäjänä. Tällainen järjestelmä on tietoturvan kannalta hyvä, sillä mahdolliset haittaohjelmat voivat saastuttaa vain käyttäjän oman kotihakemiston. Lisäksi se hankaloittaa virusten ja haittaohjelmien leviämistä.

Hakemistorakenne

Pääartikkeli: Linuxin hakemistorakenne.
Linuxissa ei käytetä Windowsin tapaa ryhmitellä hakemistot levyosioiden (esim. C:, D: jne.) alle, vaan käytetään yhtä hakemistopuuta joka alkaa juurihakemistosta (/). Toki juurihakemisto sijaitsee jollain levyosiolla, mutta siihen voidaan myös liittää muita levyosioita. Usein esim. käyttäjien kotihakemistot sisältävä home-hakemisto on oma levyosionsa, jolloin esimerkiksi jakelupaketin vaihtuessa on helppo säilyttää henkilökohtaiset tiedostot ja asetukset.

Jokaisella tiedostolla on myös tiedostokohtaiset oikeudet, jotka kertovat esimerkiksi kuka käyttäjä omistaa tiedoston ja ketkä saavat lukea sitä. Lisätietoja tiedostojen oikeuksista: Tiedoston oikeudet.

Ydin

GNU/Linux-järjestelmän ydin (kernel) on varsinainen Linux. Se hoitaa matalan tason kommunikoinnin laitteiden kanssa, jolloin tavallisten ohjelmien ei tarvitse huolehtia siitä. Perinteisesti Linuxissa on ollut tapana kääntää ydin lähdekoodista, mutta nykyään tämä joudutaan tekemään yhä harvemmin jakeluiden paketinhallintajärjestelmien tarjotessa uusia ytimiä valmiiksi käännettyinä.

Ytimessä ovat kaikki käytettävät ajurit, joten mikäli jokin oheislaite ei toimi sille on käännettävä ajuri ytimeen. Joskus voidaan käyttää myös binääriajureita, joita ei levitetä lähdekoodimuodossa (esim. näytönohjaimen ajurit).

Ytimessä ajurit (ja muutkin sen osat) voivat olla käännetyt joko suoraan ytimeen tai erilliseksi moduuliksi. Moduuleja käytetään usein esim. laiteajurien yhteydessä ja niitä voidaan ajon aikana ladata käyttöön tai poistaa käytöstä.

LiveCD

Ensimmäiset Linux-kokeilut on mukavinta tehdä niin sanotulla LiveCD:llä tai DVD:llä. Live-jakeluiden idea on koko järjestelmän käynnistäminen cd:ltä. Etuna CD-käynnistyksessä on se, että vaikka järjestelmän saisikin rikki, se korjaantuu viimeistään uudelleenkäynnistyksen yhteydessä. Live-jakeluita käyttämällä pääset suoraan toimivalle Linux-työpöydälle, jossa voit testata monia erilaisia ohjelmia. Toimivaksi ja monipuoliseksi todettu live-jakelu on Knoppix, jonka saa CD- ja DVD-versioina. Suomennettu ja hiukan kehitelty versio siitä on SuomiKnoppix.

Mikä on jakelupaketti? Minkä jakelupaketin asentaisin?

Linux itsessään on pelkkä käyttöjärjestelmän ydin, joka hoitaa käyttöjärjestelmän matalimman tason tehtävät, kuten laitteiston suoran käskyttämisen. Pelkällä ytimellä (engl. kernel) ei tavallinen käyttäjä tee mitään, vaan jotta saataisiin aikaan täydellinen käyttöjärjestelmä tarvitaan ytimen ympärille perusohjelmisto. Tähän käytetään mm. GNU-projektin ohjelmia, josta tulee joidenkin suosittelema nimi GNU/Linux. Nämä ja lukuisat muut ohjelmat tulevat jakelupakettien mukana.

On olemassa satoja erilaisia jakelupaketteja (nk. distroja), joista osa on suunnattu aloittelijoille, osa kokeneemmille käyttäjille ja osa esimerkiksi palomuurikoneeseen. Parasta jakelupakettia ei voi nimetä, mutta tässä on lista yleisimmistä perustietoineen.

Debian

Yksi vanhimmista Linux-jakeluista. Debianin vakaus- ja avoimuusvaatimukset ovat erittäin tiukat, minkä johdosta ohjelmien versiot eivät aina ole aivan uusimpia. Toisaalta isompia päivityksiä jotka sitten voisivat vaatia säätämistä ei tule kovinkaan usein. Asennus on tekstipohjainen mutta melko helppo. Debiania käytetään paljon myös palvelimissa. Nykyään aloittelijoille suositellaan Debianin sijaan Ubuntua joka on Debian-pohjainen.

Gentoo

Maineeltaan gurujen jakelupaketti. Asennusohjelma on vielä betavaiheessa ja asennus kestää pitkään sillä lähes kaikki käännetään lähdekoodista. Asennus tosin on melko helppo laadukasta suomenkielistä asennusohjetta seuraten, ja asennuksen aikana on mahdollisuus oppia paljon Linuxin perusteista. Aloittelijalle asennus kuitenkin luultavasti liian vaikea mikäli tuttavapiirissä ei ole osaavaa kaveria auttamaan asennuksessa. Paketteja hallitsee Portage, joka on yksi laajimmista ja sisältää ohjelmista uusia versioita.

SuSE / OpenSuSE

SuSE on nykyään kaupallinen jakelu, mutta siitä on tehty yhteisöpohjainen OpenSuSE. Asennus on täysin graafinen, ja esimerkiksi näytönohjaimen ajurit saa asennettua suoraan paketinhallinnasta eikä erillistä asetusten muokkausta tarvita. OpenSuSE:n mukana tulevalla YaST:illa onnistuu myös muu järjestelmän hallinta graafisesti, mikä monissa muissa jakeluissa vaatisi komentorivin käyttöä.

Ubuntu

Ubuntu on melko tuore, mutta runsaasti suosiota saanut Debian-pohjainen jakelupaketti. Asennus on suhteellisen helppo (vaikkakin tekstipohjainen), ja perusohjelmat asentuvat suoraan. Käyttäjäyhteisö jo melko laaja, joten apuakin löytyy. Debianille tehdyt ohjeet ja paketit toimivat myös usein suoraan. Ubuntun voi tilata myös täysin ilmaiseksi suoraan kotiin, mikäli ei esim. omista polttavaa CD-asemaa. Monien suosima KDE-työpöytä asentuu Kubuntu-asennuslevyltä.

Mandriva

Mandriva on yksi suurista ja pitkäikäisimmistä jakeluista. Itseasiassa tällä nimellä vasta vuoden 2005 alkupäästä kun aikaisemmat MandrakeLinux ja Conectiva yhdistivät voimavaransa. Mandriva on tunnettu helppokäyttöisyydestään joten se sopii myös aloittelijoille erinomaisesti. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että edistyksellisempi käyttö olisi jotenkin estetty vaan sillä voi hoitaa myös hyvinkin vaativia tehtäviä.

Jakelusta on saatavilla ilmainen perusversio useilta palvelimilta ja toisaalta erisuuruiseen kuukausi- tai vuosimaksuun perustuva MandrivaClub johon sisältyy lisäohjelmia/-palveluita.

Paketinhallinta on vastaavanlainen kuin muissakin jakeluissa ja käyttää rpm-paketteja. Voi käyttää komentorivipohjaisesti tai graafisen käyttöliittymän kautta yhtenä osana tietokoneen hallintasovellusta.

Fedora Core

Fedora Core on kaupallisesti kaikkein menestyneimmän Linux-jakelun, Red Hat Enterprise Linuxin sisarjakelu. RHEL:n rinnalla Fedoraa pidetään kaupallisissa piireissä standardina, minkä vuoksi kaupalliset Linux-ohjelmat taataan yleensä toimivaksi juuri Fedora Corella. Fedoraa jaellaan dvd:nä ja viiden cd:n kasana. Mukana tulee paljolti ohjelmia, mukaanlukien Eclipse-java-kehitysympäristö sekä KDE ja GNOME-työpöydät. Fedorassa on hieno ja helppokäyttöinen graafinen asennusohjelma.

Miten ohjelmia asennetaan?

Linuxissa ohjelmat asennetaan ensisijaisesti käyttäen jakelun paketinhallintaa, jolloin ohjelma asennetaan joko komentoriviltä yhdellä komennolla tai jollain graafisella paketinhallinnan GUI:lla. Asennettaessa paketinhallinta mm. tarkistaa mitä muita ohjelmia ohjelma tarvitsee (paketin riippuvuudet) ja asentaa kaikki tarvittavat paketit.

Mikäli haluttua pakettia ei löydy paketinhallinnasta, on asennus tehtävä käsin lähdekoodista. Tämä ei ole vaikeaa, mutta ohjelman riippuvuudet on asennettava itse.

Lisätietoja ohjelmien asennuksesta artikkelissa Ohjelman asennus.

Komentorivi

Aloittelijalle suunnatut ohjeet komentorivin käyttöön löytyvät artikkelista Komentorivin perusteet.

Monet aloittelevat Linux-käyttäjät pelkäävät aluksi komentorivin käyttämistä. Tämä on normaalia, sillä nykyaikaisissa Windows-tietokoneissa komentoriviä ei tarvita (eikä käytännössä voikkaan) käyttää juuri mihinkään. Linuxissa komentorivi on kuitenkin yhä melko tärkeässä osassa, sekä hyvässä että pahassa. Toki monien nykyaikaisten jakeluiden (esim. SuSE:n) ja työpöytäympäristöjen (KDE ja GNOME) mukana tulee mukana paljon graafisia hallintatyökaluja, joilla hoituu moni järjestelmän perusylläpito, mikä aiemmin on vaatinut komentorivin käyttöä. Toisaalta ongelmatapauksissa yleensä ohjeet ongelman korjaamiseen ovat kummallisen tuntuisia komentorivirivejä.

Komentorivi on kuitenkin muutakin kuin välttämätön paha. Monet asiat hoituvat loppujen lopuksi paljon kätevämmin tekstitilassa kunhan vain perusasiat ensin jaksaa opetella. Jonkinlaisen kuvan komentorivin mahdollisuuksista saa artikkelista komentorivivinkkejä.