Muokataan sivua Lehden taittaminen Scribuksella
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Kumoaminen voidaan suorittaa. Varmista alla olevasta vertailusta, että haluat saada aikaan tämän lopputuloksen, ja sen jälkeen julkaise alla näkyvät muutokset.
Nykyinen versio | Oma tekstisi | ||
Rivi 149: | Rivi 149: | ||
Apuviivojen asettelu on tehty siten, että tarkoituksena on asettaa tekstit sivuille kolmeen palstaan. Poikkeuksena on ensimmäinen tekstisivu jolle tulee yksi suuri kuva ja teksti ainoastaan kahteen palstaan. Apuviivojen tarkoitus on ainoastaan suuntaa antava ja ne auttavat lähinnä hahmottamaan paperia paremmin. Esimerkkilehden tekeminen onnistuu hyvin ilman niitäkin. | Apuviivojen asettelu on tehty siten, että tarkoituksena on asettaa tekstit sivuille kolmeen palstaan. Poikkeuksena on ensimmäinen tekstisivu jolle tulee yksi suuri kuva ja teksti ainoastaan kahteen palstaan. Apuviivojen tarkoitus on ainoastaan suuntaa antava ja ne auttavat lähinnä hahmottamaan paperia paremmin. Esimerkkilehden tekeminen onnistuu hyvin ilman niitäkin. | ||
Esimerkissä käytettävät kuvat ja teksti ovat kopioitavissa ohjeen loppupäässä olevasta kappaleesta. Myös valmis esimerkkilehti on ladattavissa kokeiltavaksi ohjeen lopusta löytyvästä linkistä. | |||
== Sisällön lisääminen == | |||
Seuraavaksi lehteen voidaan lisätä tekstejä ja kuvia. Apuviivojen asettelu on tehty siten, että tarkoituksena on asettaa tekstit sivuille kolmeen palstaan. Poikkeuksena on ensimmäinen tekstisivu jolle tulee yksi suuri kuva ja teksti ainoastaan kahteen palstaan. Apuviivojen tarkoitus on ainoastaan suuntaa antava ja ne auttavat lähinnä hahmottamaan paperia paremmin. Esimerkkilehden tekeminen onnistuu hyvin ilman niitäkin. | Seuraavaksi lehteen voidaan lisätä tekstejä ja kuvia. Apuviivojen asettelu on tehty siten, että tarkoituksena on asettaa tekstit sivuille kolmeen palstaan. Poikkeuksena on ensimmäinen tekstisivu jolle tulee yksi suuri kuva ja teksti ainoastaan kahteen palstaan. Apuviivojen tarkoitus on ainoastaan suuntaa antava ja ne auttavat lähinnä hahmottamaan paperia paremmin. Esimerkkilehden tekeminen onnistuu hyvin ilman niitäkin. | ||