Tietoturva

Linux.fista
Versio hetkellä 18. lokakuuta 2007 kello 16.29 – tehnyt 130.232.213.59 (keskustelu) (Suuria muutoksia: liitteet ja autorun, asennus; pienempiä: hosts.allow, ssh)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rant

Tietoturvassa on monesti kysymys asenteista, tosin onneksi Linuxille on erittäin vähän viruksia ja spywarea. Kannattaa silti huolehtia järjestelmän tärkeimmät päivitykset ajantasalle. Lisävarmuuden tuomiseksi voi myös käyttää palomuuria, tcp-wrapperia, SELinuxia ja IDSia (eli hyökkäyksentunnistusjärjestelmiä). *NIX-tyylisten järjestelmien vanhimpia tietoturvaetuja on pääkäyttäjän säästeliäs käyttö, jatka tätä perinnettä! Hyvä tapa olisi jättää pääkäyttäjäterminaali kokonaan avaamatta, ja hoitaa pääkäyttäjäoikeuksia vaativat hommat su:n tai sudon avulla.

Käyttöjärjestelmän päivittäminen

Kaikista käyttöjärjestelmistä löytyy ajoittain ohjelmointivirheitä, jotka heikentävät koneen turvallisuutta. Valmistajat julkaisevat päivityksiä jotka korjaavat virheet, mutta päivitysten asentaminen on käyttäjän vastuulla. Linuxin tapauksessa tarvittavat toimenpiteet riippuvat jonkin verran siitä, minkä valmistajan jakelupaketti on käytössä.

Kannattaa tarkistaa säännöllisesti (ehkä kerran viikossa) joko uusia turvapäivityksiä olisi saatavilla, ellei muistutuksia tule automaattisesti. Yleensä linux-jakelulla on myös sähköpostilista, millä tiedotetaan tietoturvaan liittyvistä päivityksistä yms. Tietoturvapäivitykset asentuvat yleensä muutamalla klikkauksella tai parilla komennolla, kunhan "asennuslähteet" on oikein säädetty.

Alla on annettu ohjeet yleisimpien jakeluiden päivittämiseen. Mikäli käytössäsi niin vanha jakelu että valmistajalta ei enää saa siihen tietoturvapäivityksiä lainkaan, on koko järjestelmä syytä päivittää uudempaan versioon.

Käyttöoikeuksien hallinta

Olennainen osa Linux-tietoturvaa on mahdollisuus rajoittaa käyttäjien oikeuksia tiedostojärjestelmään. Käyttöoikeudet määritetään käyttäjä ja ryhmäkohtaisesti. Lisäksi Linuxin hakemistorakenteessa määritetään tarkkaan hakemistojen käyttöoikeudet niiden tarkoituksen ja käyttöoikeuksien mukaan. Nämä yhdessä luovat pohjan tietoturvalliselle käyttöjärjestelmälle.

Linuxin tietoturvaa parantaa tavallisen- ja pääkäyttäjän erottaminen toisistaan. Pääkäyttäjällä eli erityisellä root-tunnuksella, on kaikki oikeudet käyttöjärjestelmään ja näin myös suurin riski vahingoittaa käyttöjärjestelmää. Tavallisen käyttäjän oikeudet taas ovat hyvin rajoitetut, mahdollistaen kuitenkin normaalin päivittäisen toiminnan kuten dokumenttien kirjoittamiseen ja musiikin kuuntelemiseen.

Vaikka kotikäyttäjälle kahden käyttäjätunnuksen ja salasanan muistaminen kuulostaa absurdilta, on se ehdottomasti helpoin keino parantaa henkilökohtaista tietoturvaa. Esimerkiksi virusten ja haittaohjelmien levittäminen internetissä on helppoa ja ohjelmien virheiden vuoksi sellainen voi joutua myös omalle koneelle. Käyttämällä aina rajoitettua käyttäjätunnusta vähennät huomattavasti riskiä sotkea koko käyttöjärjestelmää.

Siis ohje yksinkertaistettuna:

  1. Kirjaudu sisään aina tavallisen "matti"-käyttäjän tunnuksilla, ei root-tunnuksilla!
  2. Älä lisää normaalille käyttäjätunnukselle oikeuksia, mitä et välttämättä tarvitse
  3. Käytä root-tunnusta ainoastaan ohjelmien ja järjestelmän asennukseen ja kaikkia käyttäjiä koskeviin säätöihin, ei mihinkään muuhun
  4. Jos vieras ohjelma vaatii pääkäyttäjän tunnusta tai salasanaa, mieti kahdesti onko ohjelma välttämätön!

Suorittaaksesi ohjelman pääkäyttäjän tunnuksilla sinun ei tarvitse kirjautua ulos järjestelmästä. Voit kirjautua pääkäyttäjäksi eri virtuaalikonsolilla tai pääteikkunassa. Komentoriviltä minkä tahansa yksittäisen ohjelman voi suorittaa pääkäyttäjän oikeuksilla komennoilla su tai sudo. Pelkkä "su" vaihtaa pääkäyttäjän oikeuksiin "exit"-käskyyn saakka.

Työpöytäympäristöistä löytyy vastaavat ohjelmat myös graafisena. GNOMEssa sudo-komentoa vastaa gksudo ja KDE:ssä ksud. Esimerkiksi Ubuntussa Synaptic-paketinhallinnan käynnistäminen kysyy pääkäyttäjän salasanan automaattisesti, käyttäen kyseistä gksudo-ohjelmaa.

Käynnistettävät tiedostot ja "autorun"

GNU/Linuxissa sähköpostiohjelmia ei yleensä ole säädetty ajamaan liitteenä tulevia ohjelmia, vaikka liitettä klikattaisiinkin.

Kun tiedosto on tallennettu tiedostojärjestelmään, se, tulkitaanko se ohjelmaksi, määräytyy tiedoston oikeuksiin sisältyvien suoritusoikeusbittien, ei tiedostopäätteen tai edes tiedoston sisällön perusteella. Näin ohjelmaa ei tallennuksen jälkeenkään pääse vahingossa ajamaan. Käyttäjä voi niin halutessaan erikseen asettaa tiedostolle suoritusoikeudet.

Sähköpostiohjelma tai tiedostoselain voidaan toki ohjelmoida niinkin, että ohjelmia pääsee klikkaamalla ajamaan, mutta tämä olisi turhaa tietoturvan vaarantamista.

Sama koskee CD-levyjen ja muitten irrotettavien medioitten autorun-ohjelmia: niitä ei yleensä ajeta ellei käyttäjä erikseen sitä pyydä. Vaikka CD-levyjen kautta ei viruksia juurikaan levitetä niin automaattikäynnistys on helppo tapa tehdä CD:stä troijan hevonen (katso Sonyn rootkit).


Binäärien ajaminen ja pakettien kautta leviävät virukset

Mitä siis tehdä, jos netistä löytyy (tai sähköpostissa tulee) ohjelma, jonka haluaa ajaa. Jos kyseessä on valmis ajettava tiedosto, riittää että tallettaa sen jonnekin, asettaa suoritusoikeudet ja ajaa sen:

chmod a+x trojan_hevonen
./trojan_hevonen

Ohjelmalla on yleensä kaikki samat oikeudet kuin sen käynnistäjälläkin, eli ellei ohjelmaan luota, se pitää vähintään ajaa tähän tarkoitukseen erikseen luodulla tunnuksella, mieluiten ei ollenkaan.

Etuliite ./ tarvitaan, jollei ohjelmaa ole asennettu ohjelmille tarkoitettuun hakemistoon (jotka on lueteltu PATH-muuttujassa). Tällä järjestelyllä estetään (pää)käyttäjää vahingossa ajamasta ohjelmaa, jolle on annettu jonkin toisen ohjelman nimi (tai sellaisen väärinkirjoitettu muoto).

Jos ohjelma tulee paketoituna (tar, rpm, deb tms.), paketin asentaminen asentaa tiedostot paketoijan määräämään paikkaan, mahdollisesti ylikirjoittaen muita tiedostoja (varsinkin jos paketin asentaa pääkäyttäjänä) ja asettaen tiedosto-oikeudet kohdalleen. Pakettiin saattaa kuulua myös asennuksessa ajettavia skriptejä. Pakettia ei siis pidä asentaa epämääräisistä lähteistä ja hiukankin epävarmoissa tapauksissa se pitäisi asentaa tarkoitukseen erikseen luodulla tunnuksella (jolle annetaan vain tarvittavat oikeudet asennuksen ajaksi).


SELinux ja GRSecurity

SELinux on patchi ("korjaus") joka mahdollistaa tarkemman auditoinnin ("turvallisuustarkastelut") järjestelmän suorittamien toimenpiteiden suhteen. Lähes kaikille tapahtumille on mahdollista määrittää "turvatasot". NSA on kehittänyt SELinuxin, jonka takia voidaankin olettaa sen täyttävän erittäin korkean turvallisuusluokituksen.

Säädettävyyden mukana tulee vaikeus; kuka jaksaa säätää kaiken pilkkua viilaten? Tämä on SELinuxin suurin ongelma: sen käyttöönotto on erittäin työläs.

SELinux on 2.6-sarjan kernelissä ("ytimessä") mukana ja sen kehitys tapahtuu ytimen ohessa. 2.4-sarjalaisiin tämä on saatavissa erillisenä patch-settinä ("korjaussarjana").

GRSecurity on kilpaileva "tuote" joka ei ole mukana valtavirrassa, mutta se tekijän mukaan mahdollistaa vielä suuremmat tietoturvatason säädöt.

Molemmat tuotteet ovat hyödyllisiä jos niille on tarvetta. Yleensä pärjätään normaaleillakin turva-asetuksilla, mutta vaihtoehdot ovat hyväksi.

TCP-wrapper

TCP-wrapper on käyttöoikeuskirjasto, jolla voidaan määritellä monimutkaisempia sääntöjä, ketkä pääsevät mihinkin verkkopalveluun ottamaan yhteyttä. Komennolla ldd /polku/ohjelmistoon | grep libwrap voi tarkistaa tukeeko palvelinohjelma TCP-wrapperia.

Säännöt rakentuvat niin, että ensin pitää kieltää kaikki hosts.deny tiedostossa ja sitten sallia yhteyksiä hosts.allow tiedostossa.

Esimerkki perussäädöistä, joissa sallitaan vain .omalafka.fi verkko-osoitteiden yhteydenotto SSHD-palvelinohjelmistoon.

/etc/hosts.deny:

SSHD: ALL

/etc/hosts.allow:

SSHD: .omalafka.fi

Nimien käyttö ip-osoitteiden sijaan aiheuttaa turvallisuusreiän: se, joka itse hallitsee omat nimipalvelimensa, voi asettaa koneen nimen haluamakseen. Ylläolevat säännöt kuitenkin riittävät automaattisten hyökkäysten torjumiseen, ainakin jollei omalafka.fi ole arvattavissa koneen oman nimen tms. perusteella.

Palomuuri

Useimmiten verkkoon liitettävät laitteet on syytä suojata palomuurilla. Linux-palomuureista tietoutta löytyy Palomuurit-artikkelista.

Virustorjunta

Linuxille on tehty todella vähän viruksia, mutta esim. Windows-järjestelmien sähköpostia liikuttavissa palvelimissa tai tiedostosäilöissä voi olla tarpeen käyttää virustorjuntaa. Aiheesta lisää sivulla Virustorjunta.

SSH

Jos ajat SSH-palvelinta, kannattaa tarkistaa että soveltuvat SSH-turvatoimet on tehty. sshd käyttää yleensä sekä omia asetuksiaan, että pam-kirjastoa ja normaaleja unix-salasanoja. Asetusten yhteisvaikutus ei ole intuitiivinen, joten asiaa koskevien varoitusten lukeminen on hyvin suotavaa. Parasta on rajoittaa yhteydet muutamaan luotettavaan ip-osoitteeseen.

Katso myös

Langattoman verkon tietoturva