Ero sivun ”Musiikintekoon suuntautuneet Linux-jakelut” versioiden välillä

Linux.fista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
(Lisätty KXStudion kohdalle maininta Debianista.)
(Käyty läpi lista ja viety ajan tasalle.)
Rivi 1: Rivi 1:
Musiikin tekemiseen tarvitaan erikoisviritelty Linux-järjestelmä. [[Kernel|Linux-ydin]] pitää säätää siten, että ääneen liittyvät käskyt käsitellään aina ensiksi, ja muut käskyt vasta sen jälkeen. Lisäksi tarvitaan lukuisia ohjelmia ja apuohjelmia, ja myös laadukkaita ajureita äänikortteja varten. Kaikki tämä on toki mahdollista asentaa ja säätää käsinkin, mutta paljon helpompaa on asentaa valmis Linux-järjestelmä, jossa kaikki nämä asiat on otettu huomioon.
Musiikin tekemiseen tarvitaan erikoisviritelty Linux-järjestelmä.


Tällaiset järjestelmät rakennetaan tavallisesti jonkin olemassaolevan Linux-version, kuten Ubuntun tai Fedoran päälle. Allaolevaan listaan on koottu muutama suosituin ja niin ollen luultavasti aloittelijalle helpoin järjestelmä. Lista on järjestetty siten, että ylimpänä ovat aloittelijaystävällisimmät ja ajantasaisimmat jakelut.
Tällaiset järjestelmät rakennetaan tavallisesti jonkin olemassaolevan Linux-version, kuten Ubuntun tai Fedoran päälle. Allaolevaan listaan on koottu muutama suosituin järjestelmä. Lista on järjestetty siten, että ylimpänä ovat aloittelijaystävällisimmät ja ajantasaisimmat jakelut.


Alla oleva lista ei missään tapauksessa ole täydellinen, ja sen tiedot saattavat olla vanhentuneita, koska sitä tarkistetaan vain harvakseltaan. Lista on viimeksi käyty perusteellisesti läpi toukokuussa 2015.
Listan tiedot saattavat olla osin vanhentuneita, koska sitä tarkistetaan vain harvakseltaan. Lista on viimeksi käyty perusteellisesti läpi helmikuussa 2016.


* [http://www.bandshed.net/AVLinux.html AV Linux] - Debianista jäädytetty järjestelmä, joka sisältää paljon audiotyöhön sopivia ohjelmia, ja myös lukuisia videoeditoreja. Mukana tulee lisäksi demoversioita kaupallisista Linux-plugineista. [[LXDE]]-työpöytä. Kehitys on jatkunut viime vuodet hitaana 6-version ympärillä. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu koko järjestelmän uudelleen rakentaminen jossain vaihteessa.
* [http://www.bandshed.net/avlinux/ AV Linux] - Debianista jäädytetty järjestelmä, joka sisältää paljon audiotyöhön sopivia ohjelmia, ja myös lukuisia videoeditoreja. Etenkin Ardour-käyttäjälle hyvin valmis paketti. Mukana tulee lisäksi demoversioita kaupallisista Linux-plugineista. [[XFCE]]-työpöytä. Uusimman julkaistun 6-version tuki on päättynyt, ja sivustolla lupaillaan AV Linux 2016 -versiota.
* [http://kxstudio.sourceforge.net/ KXStudio] - [[Ubuntu | Ubuntun]] ja [[Debian | Debianin]] päälle rakennettu audiojärjestelmä. Tämän hetken eloisimpia ja suosituimpia projekteja AV Linuxin ohella. Kehittäjä on tehnyt muutamia [http://kxstudio.sourceforge.net/KXStudio:Applications todella kiinnostavia ohjelmia] audiotyöaseman hallintaan. Viimeisin versio on keväältä 2014, sitä päivitetään edelleen, ja sen voi asentaa joko erikseen tai Ubuntu 14.04:n päälle. Jakelun sivuilta löytyy [http://kxstudio.sourceforge.net/Documentation:Ubuntu:Upgrade ohjeet Ubuntun päälle asentamiseen].
* [http://kxstudio.linuxaudio.org/ KXStudio] - [[Ubuntu | Ubuntun]] ja [[Debian | Debianin]] päälle rakennettu audiojärjestelmä. Tämän hetken eloisimpia ja suosituimpia projekteja AV Linuxin ohella. Kehittäjä on tehnyt muutamia [http://kxstudio.sourceforge.net/KXStudio:Applications todella kiinnostavia ohjelmia] audiotyöaseman hallintaan. Viimeisin versio rakentuu Debian testingin tai Ubuntu 15.10:n päälle. Jakelun sivuilta löytyy [http://kxstudio.linuxaudio.org/Documentation ohjeet myös pitkän tuen versio Ubuntu 14.04:n päälle asentamiseen]. Etenkin äänijärjestelmän hallinta ja sessionhallinta on tässä jakelussa viety helppokäyttöiseen suuntaan omilla asetusohjelmilla.
* [[Ubuntu Studio]] – Ubuntua valmistavan Canonicalin virallisesti tukema Ubuntu-johdannainen studiokäyttöön. Uusin pitkän tuen versio on 14.04 LTS keväältä 2014, ja sitä tuetaan kolmen vuoden ajan. Lisäksi järjestelmästä on 9 kuukauden tuella varustettuja pienversioita. Näistä uusin kirjoitushetkellä 15.04
* [[Ubuntu Studio]] – Ubuntua valmistavan Canonicalin virallisesti tukema Ubuntu-johdannainen studiokäyttöön. Uusin pitkän tuen versio on 14.04 LTS keväältä 2014, ja sitä tuetaan kolmen vuoden ajan. Lisäksi järjestelmästä on 9 kuukauden tuella varustettuja pienversioita. Näistä uusin kirjoitushetkellä 15.10.
* [http://tangostudio.tuxfamily.org/ TangoStudio] - Tangostudio asennetaan Debian 7:n päälle erillisen repositoryn kautta. Työpöytänä on [[Mate]]. Uusin versio kesältä 2014.
* [https://fedoraproject.org/wiki/Fedora_jam Fedora Jam] – Fedoraan pohjautuva audiojärjestelmä. Wikisivua päivitetty alkuvuodesta 2016.
* [http://spins.fedoraproject.org/jam-kde/ Fedora Jam] – Fedoraan pohjautuva audiojärjestelmä. Julkaistu Heinäkuussa 2013, keväällä 2015 edelleen aktiivisia päivityksiä luvassa.
* [http://ccrma.stanford.edu/planetccrma/software/ Planet CCRMA] -paketit [[Fedora | Fedoralle]] ja [[CentOS | CentOSille]] on jo yli kymmenen vuoden ikäinen pakettivarasto. Se sisältää musiikintekoon tarvittavia ohjelmia, joita käytetään Stanfordin yliopiston musiikintutkimuksen laitoksella. Päivitetty Toukokuussa 2015. Sisältää paketit Fedora 20, 21, ja 22 -järjestelmille sekä CentOS 5:lle.
* [http://ccrma.stanford.edu/planetccrma/software/ Planet CCRMA] -paketit [[Fedora | Fedoralle]] ja [[CentOS | CentOSille]] on jo yli kymmenen vuoden ikäinen pakettivarasto. Se sisältää musiikintekoon tarvittavia ohjelmia, joita käytetään Stanfordin yliopiston musiikintutkimuksen laitoksella. Päivitetty Joulukuussa 2013.
* [http://io.gnu.linux.free.fr Io.Gnu/Linux] - Ranskalainen Linux-jakelu. Enlightenment-työpöytä, ja raisut nettisivut. Uusin versio maaliskuulta 2015.
* [https://musixdistro.wordpress.com/ Musix] - argentiinalainen multimediajärjestelmä, erikseen koneelle asennettava. Sivut ovat suurimmaksi osaksi espanjaksi, mutta seasta löytyy myös viittaus 2013-2014 päivitettyyn versioon.
* [https://musixdistro.wordpress.com/ Musix] - argentiinalainen multimediajärjestelmä, erikseen koneelle asennettava. Sivut ovat suurimmaksi osaksi espanjaksi, mutta vakaa versio löytyy: se on pari vuotta sitten julkaistu 3.0.1.
* [http://tangostudio.tuxfamily.org/ TangoStudio] - Tangostudio asennetaan Debian 7:n päälle erillisen repositoryn kautta. Projektin tekijä on ilmoittanut hankkeen lopettamisesta.
Vastaava listaus löytyy myös [http://wiki.linuxaudio.org/apps/categories/distributions Linux Audio -wikistä]. Siinä olevat tiedot eroavat joiltain osin tämän listauksen tiedoista, koska päivittäjiä kummallakaan listalla ei liian paljon ole.
Vastaava listaus löytyy myös [http://wiki.linuxaudio.org/apps/categories/distributions Linux Audio -wikistä]. Siinä olevat tiedot eroavat joiltain osin tämän listauksen tiedoista, koska päivittäjiä kummallakaan listalla ei liian paljon ole.
== Miksi audiokäyttöön on oltava omat erilliset Linux-järjestelmänsä? ==
[[Kernel|Linux-ydin]] pitää säätää siten, että ääneen liittyvät käskyt käsitellään aina ensiksi, ja muut käskyt vasta sen jälkeen. Lisäksi tarvitaan lukuisia ohjelmia ja apuohjelmia, ja myös laadukkaita ajureita äänikortteja varten. Kaikki tämä on toki mahdollista asentaa ja säätää käsinkin, mutta paljon helpompaa on asentaa valmis Linux-järjestelmä, jossa kaikki nämä asiat on otettu huomioon.


{{Malline:Musiikinteko}}
{{Malline:Musiikinteko}}

Versio 24. helmikuuta 2016 kello 00.00

Musiikin tekemiseen tarvitaan erikoisviritelty Linux-järjestelmä.

Tällaiset järjestelmät rakennetaan tavallisesti jonkin olemassaolevan Linux-version, kuten Ubuntun tai Fedoran päälle. Allaolevaan listaan on koottu muutama suosituin järjestelmä. Lista on järjestetty siten, että ylimpänä ovat aloittelijaystävällisimmät ja ajantasaisimmat jakelut.

Listan tiedot saattavat olla osin vanhentuneita, koska sitä tarkistetaan vain harvakseltaan. Lista on viimeksi käyty perusteellisesti läpi helmikuussa 2016.

  • AV Linux - Debianista jäädytetty järjestelmä, joka sisältää paljon audiotyöhön sopivia ohjelmia, ja myös lukuisia videoeditoreja. Etenkin Ardour-käyttäjälle hyvin valmis paketti. Mukana tulee lisäksi demoversioita kaupallisista Linux-plugineista. XFCE-työpöytä. Uusimman julkaistun 6-version tuki on päättynyt, ja sivustolla lupaillaan AV Linux 2016 -versiota.
  • KXStudio - Ubuntun ja Debianin päälle rakennettu audiojärjestelmä. Tämän hetken eloisimpia ja suosituimpia projekteja AV Linuxin ohella. Kehittäjä on tehnyt muutamia todella kiinnostavia ohjelmia audiotyöaseman hallintaan. Viimeisin versio rakentuu Debian testingin tai Ubuntu 15.10:n päälle. Jakelun sivuilta löytyy ohjeet myös pitkän tuen versio Ubuntu 14.04:n päälle asentamiseen. Etenkin äänijärjestelmän hallinta ja sessionhallinta on tässä jakelussa viety helppokäyttöiseen suuntaan omilla asetusohjelmilla.
  • Ubuntu Studio – Ubuntua valmistavan Canonicalin virallisesti tukema Ubuntu-johdannainen studiokäyttöön. Uusin pitkän tuen versio on 14.04 LTS keväältä 2014, ja sitä tuetaan kolmen vuoden ajan. Lisäksi järjestelmästä on 9 kuukauden tuella varustettuja pienversioita. Näistä uusin kirjoitushetkellä 15.10.
  • Fedora Jam – Fedoraan pohjautuva audiojärjestelmä. Wikisivua päivitetty alkuvuodesta 2016.
  • Planet CCRMA -paketit Fedoralle ja CentOSille on jo yli kymmenen vuoden ikäinen pakettivarasto. Se sisältää musiikintekoon tarvittavia ohjelmia, joita käytetään Stanfordin yliopiston musiikintutkimuksen laitoksella. Päivitetty Toukokuussa 2015. Sisältää paketit Fedora 20, 21, ja 22 -järjestelmille sekä CentOS 5:lle.
  • Io.Gnu/Linux - Ranskalainen Linux-jakelu. Enlightenment-työpöytä, ja raisut nettisivut. Uusin versio maaliskuulta 2015.
  • Musix - argentiinalainen multimediajärjestelmä, erikseen koneelle asennettava. Sivut ovat suurimmaksi osaksi espanjaksi, mutta vakaa versio löytyy: se on pari vuotta sitten julkaistu 3.0.1.
  • TangoStudio - Tangostudio asennetaan Debian 7:n päälle erillisen repositoryn kautta. Projektin tekijä on ilmoittanut hankkeen lopettamisesta.

Vastaava listaus löytyy myös Linux Audio -wikistä. Siinä olevat tiedot eroavat joiltain osin tämän listauksen tiedoista, koska päivittäjiä kummallakaan listalla ei liian paljon ole.

Miksi audiokäyttöön on oltava omat erilliset Linux-järjestelmänsä?

Linux-ydin pitää säätää siten, että ääneen liittyvät käskyt käsitellään aina ensiksi, ja muut käskyt vasta sen jälkeen. Lisäksi tarvitaan lukuisia ohjelmia ja apuohjelmia, ja myös laadukkaita ajureita äänikortteja varten. Kaikki tämä on toki mahdollista asentaa ja säätää käsinkin, mutta paljon helpompaa on asentaa valmis Linux-järjestelmä, jossa kaikki nämä asiat on otettu huomioon.

v  k  m
Musiikintekoon liittyvät artikkelit
 Yleiset  Johdanto musiikintekoon Linuxilla | Jakelut | Jack
 Sekvensserit, DAW:it, nuotinnus, sävellys  Ardour | Qtractor | Rosegarden | Nuotinnus- ja sävellysohjelmat | Trakkerit | Kaupalliset ohjelmistot
 Syntetisaattorit, samplerit, rumpukoneet  ZynAddSubFX | SetBFree | Hydrogen | LinuxSampler
 Plugin-formaatit  LADSPA | DSSI | LV2 | Linux VST | Windows VST
  Pluginit Taajuusanalysaattorityökalut Laaja lista musiikinteko-ohjelmista