Ero sivun ”Linux.fi:Kahvihuone/Arkisto” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
442 merkkiä lisätty ,  10. huhtikuuta 2010
ei muokkausyhteenvetoa
(Ak: Uusi sivu: == Google-mainokset == IRCissä heräsi keskustelua Google-mainosten lisäämisestä wikiin. Tulojen avulla voitaisiin palkata ylläpitoa tai kirjoittajia kehittämään tätä wikiä…)
 
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 4: Rivi 4:
::Tuskin niistä mainoksista kovin suuria tuloja on odotettavissa, 100e/vuosi saattaa olla jo ihan hyvin. Tämä on myös pienin summa, mitä Google suostuu maksamaan. Oma juttunsa on se, että maksut perustuvat tehtyjen klikkausten määrään. Jos Google on havaitsevinaan "epäasiallisia klikkauksia" eli massaklikkailua, voivat he irtisanoa sopimuksen esittämättä asiasta mitään todisteita ja samalla myöskään maksamatta mitään. Vaikea minun on myöskään keksiä mitään järkevää käyttöä noille mainosrahoille lukuunottamatta palvelinkustannusten osittaista kattamista (tämä on puhtaasti Tepon asia). Jos varsinaisesta artikkelien kirjoittamisesta jollekulle maksettaisiin, tulisi kysymykseen lähinnä se, että jollekin meistä wikiä nyt jo harrastuspohjalta kehittävälle maksettaisiin esimerkiksi yhden viikonlopun työstä jonkin erityisen hienon artikkelin kirjoittamisessa. Jotenkin kuitenkin tuntuu kovin hassulta ajatukselta, että ensin pitkän vaivan ja odotuksen päätteeksi saataisiin jokin pienehkö rahasumma kokoon, joka sitten ilmeisesti yhteisellä äänestyksellä annettaisiin jollekulle siitä hyvästä, että hän vähän aikaa muokkaisi wikiä suurinpiirtein samaan tyyliin kuin aina ennenkin. Varsinaisten ulkopuolisten palkkaaminen taas on käytännössä mahdoton ajatus, sillä he tuskin erityisen halvalla suostuvat työskentelemään. Toisekseen pelkästään sopivan henkilön löytäminen veisi todennäköisesti niin paljon aikaa, että olisimme jo itse ehtineet siinä ajassa kyseisen artikkelin kirjoittamaan. Valmiin sisällön siirtämiseen tänne en myöskään usko, sillä ei-vapaaehtoispohjalta tehtynä se tapaa myös olla harvinaisen kallista puuhaa. Vapaaehtoisesti näin tekevät sen sijaan harvoin edes kaipaavat minkäänlaista korvausta. --[[Käyttäjä:Pb|Pb]] 23. toukokuuta 2007 kello 23.08 (EEST)

:::Tuotosta en osaa sanoa kun ei ole kokemusta mutta rahalla olisi tarkoitus palkata esim. kesäkuukaudeksi nykyistä ylläpitoa täyspäiväiseen työhön, josta oli irkissä puhetta. Satasella nyt ei mitään tee mutta luulen että tuosta saisi selvästi enemmän.--[[Käyttäjä:Teppo|Teppo]] 25. toukokuuta 2007 kello 00.06 (EEST)

::::Joo siis Google-mainoksethan perustuu klikkauksiin, ja on torjuttavissa vaikkapa Ad Block Plussalla. Toiseksi, vaikka mutun puolelle menee niin en nyt oikeasti usko että niistä olisi mahdollista saada ylläpidolle edes kahvikassaa. Kolmanneksi, moraali ja laillisuus? Nettimainoksethan on enimmäkseen pornoa, lääkkeitä ja uhkapeliä. Halutaanko Linux.fi:n yhteyteen tällaista tavaraa? --Cerre 10. huhtikuuta 2010 kello 19.29 (UTC)

== Botti ==
== Botti ==
73

muokkausta

Navigointivalikko