Käyttäjä:Mkaysi

Linux.fista
Versio hetkellä 2. tammikuuta 2013 kello 20.36 – tehnyt Mkaysi (keskustelu | muokkaukset) (Kommentoi osio kahdeksan, jotta pääsen mainossuodattimen läpi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


17, AS, Linux-käyttäjä vuodesta 2008, käyttää tällä hetkellä Fedoraa, kiinnostunut tietokoneista ja jonkinlainen suomeksi kääntäjä.

Minusta

Nimeni on Mika Suomalainen. Minut tunnetaan paremmin nimimerkilläni Mkaysi. Olen seitsemäntoista-vuotias, vaikka ihmiset luulevat usein, että olen vanhempi. Se voidaan varmaankin selittää Aspergerin oireyhtymällä, joka minulla on. Aloitin Linuxin käytön vuonna 2008 ja jakelu, jota käytin oli Ubuntu 8.04 Hardy Heron. Käytän tällä hetkellä Fedoraa. Olen kiinnostunut tietokoneista ja olen myös jonkinlainen suomeksi kääntäjä.

Aspergerin oireyhtymä (AS)

Aspergerin oireyhtymä aiheuttaa minulle erilaisia ongelmia, mutta siinä on hyvätkin puolensa. Esimerkiksi minun on helppo muistaa asiat, jotka liittyvät tietokoneisiin, kuten kuinka yleensä asennan ja säädän jonkin käyttöjärjestelmän. Lisää Aspergerista täällä.

Linux

Kuten kerroin, aloitin Linuxin käytön vuonna 2008 ja jakelu oli Ubuntu. Ubuntu ei kuitenkaan ollut ensimmäinen jakelu, jota käytin, se oli ensimmäinen jakelu, jonka asensin.

Damn Small Linux

Aloitin Linuxin kokeilemisen käyttämällä Damn Small Linuxia USB-tikulla. En tehnyt sillä oikein mitään, enkä usko, että sillä voitaisiin tehdä kovin paljon verrattuna johonkin toiseen jakeluun.

Ubuntu

Ubuntu oli ensimmäinen jakelu, jonka asensin. Jakeluversio oli 8.04 Hardy Heron. Pysyin kokonaan Ubuntussa muutaman vuoden ennen kuin jouduin osalliseksi Limnoriaan ja silloin aloin kokeilemaan muita jakeluja.

Debian

Ihmiset Limnoriassa saivat minut kokeilemaan Debian Sidiä (epävakaa) ja pidin siitä, koska siinä oli uudemmat paketit kuin Ubuntussa ja käytin sitä kauan. En koskaan onnistunut kaatamaan sitä ellei suljetun nVidian ajurin asentamista ja Debian käyttöä suuremmalla prioriteetillä, kuin on järkevää, lasketa.

Arch Linux

Kokeilin myös Arch Linuxia ja ArchBangia, mutta positiivia kokemuksia niiden kanssa. Kokemukseni olivat vain "asenna, päivitä, kaatui" usean kerran.

Linux Mint Debian Edition

Käytin LMDE:tä minikannettavalla jonkin aikaa, mutta en saanut siihen systemd:tä päivittäessä sen Debian Sidiin.

Fedora

Yritin kerran asentaa Fedoran yhdelle tietokoneelle, jolla oli ongelma Ubuntun (ennen 10.04) nykyisen Linux-ytimen kanssa, mutta koska [Fedoralla] oli sama ydin se ei onnistunut. Tämän ongelman ratkaisi päivitys Ubuntun päivitys Alpha-julkaisuun.

Minulla ei ollut kiinnostusta Fedoraa kohtaa ennen kuin viimeaikoina kun opettaja nykyisessä koulussani alkoi suositella sitä ja meidän piti asentaa se. Lopuksi kiinnostukseni Fedoraa kohtaan heräsi huomatessani toimintoja, joista tunneilla ei mainittu, delta-paketit ja fastest-mirror.

Delta-paketit sallivat pakettien muutosten lataamisen kokonaisten pakettien sijaan ja fastest-mirrorin nimi kertookin mitä se tekee.

Tietysti delta-paketit ovat olemassa myös [Debianilla] ja [Ubuntulla], mutta niitä ei käytetä oletuksena, niitä on vaikeampi käyttää, ne eivät ole virallisesti tuettuja ja niillä on vain yksi päivityspalvelin. [Fedorassa] asennetaan vain päivitykset ja niitä käytetään automaattisesti.

Fastest-mirror on myös [Ubuntulla] ja [Debianilla], mutta se ei ole käytössä oletuksena (ei tosin ole Fedorallakaan) ja se on palvelimella. [Ubuntulla] on [yksi muuttuva tiedosto] mirrors.ubuntu.com:issa, joka sisältää listan läheisistä päivityspalvelimista ja [Debianilla] on [HTTP-uudelleenohjaaja], joka on myös palvelimella. Jos kumpikin menevät alas, et voi asentaa päivityksiä.

[Fedoralla] on myös lupaus yrittää sisällyttää viimeisimmät ylävirran versiot, joten sain uuden [Enigmailin] nopeammin, kuin olisin saanut sen [Debianilla] tai [Ubuntulla].

[Ubuntulla]http://www.ubuntu.com/: Fedoraa:https://fedoraproject.org/ [Fedorassa]:https://fedoraproject.org/ [Fedoralla]:https://fedoraproject.org/ [Debianilla]:http://www.debian.org/ [yksi muuttuva tiedosto]:http://mirrors.ubuntu.com/mirrors.txt [HTTP-uudelleenohjaaja]:http://http.debian.net/ [Enigmailin]:http://www.enigmail.net/home/index.php

PGP/GPG

-----BEGIN PGP SIGNED MESSAGE-----
Hash: SHA512

PGP-avaimeni ID on 0x4DB53CFE82A46728 ja sen sormenjälki on
24BC 1573 B8EE D666 D10A  AA65 4DB5 3CFE 82A4 6728.

Voit saada sen ainakin näistä osoitteista:
http://mkaysi.github.com/PGP/0x82A46728.txt
http://pool.sks-keyservers.net:11371/pks/lookup?op=get&search=0x4DB53CFE82A46728

-----BEGIN PGP SIGNATURE-----
Version: GnuPG v2.0.19 (GNU/Linux)
Comment: Homepage: http://mkaysi.github.com/
Comment: Public key: http://mkaysi.github.com/PGP/0x82A46728.txt
Comment: gpg --fetch-keys http://mkaysi.github.com/PGP/0x82A46728.txt
Comment: Fingerprint = 24BC 1573 B8EE D666 D10A  AA65 4DB5 3CFE 82A4 6728
Comment: I have personal problem with PGP/MIME...
Comment: ...so signature *IS* long. See http://git.io/6FLzWg
Comment: Please remove PGP lines in replies. http://git.io/nvHrDg
Comment: Charset of this message should be UTF-8.

iQIcBAEBCgAGBQJQ5F/eAAoJEE21PP6CpGcomlsQAJ0+dHgE9hS0XGz009NtK57a
I9KCgrP44zNj5CCqfuulpo0diVN50NNBRalTkcdAOc5D05xfrNWACCtY/BQNS6mm
bTndTlWFQYAQz8/LML+9QpebWOMorad/QoP77JUl6A0Dn3aBcjdhKjpGc49hRpap
CtJ8RPgAFrQZTD2OXaKJBHmv95ovlpRHdfw55MNjIqQsz7rnHT/2pCi+DTzl+Yau
jf9z6x3uPqdqDX4tFDO3+hXbNJPb9S0GyZCfkkrDEtzlfWXSY7iRr08oIPkX1cw/
fefLwCCwCmhbtfF+Ghi6TCBA88+p90pY40iy7GdKbDYwZlR/URjON6ng0grdqxBo
MH5eTwdChwnFjvIv2FxUV8k1G4QntMgVipdqDp8sd4ibYkYbBgil0peAxzpSoERg
taHGTuK0gopmZgnVI5RMf9YR5jIXC09p6wfuYwj7KRHUVAavqBN8RvdiALREermH
VU930+HmeuEfZddYXrj+KxxE2XgVv4+vZVETSyD27Cb9lHkLLHJ9XU/lrxSLaGDv
BA0cUyScdDka6DsIUc12IjWfAkZkP/oefWpy7GXIaNPcSFE0Z6vdxOGyWGye4hyz
poUfmPTt2KzoA+2/1gNxDZFANhq+i/W8Ep7dpFqYOfiNR9ZC1BrD9FtpJAnSXdy3
W2YaeRC7JkgMso7OWJMt
=tKa1
-----END PGP SIGNATURE-----

Oletus lisenssit

Jos näet tuottamaani sisältöä, jossa lisenssiä ei ole mainittu (esimerkiksi tämä sivu), lisenssi on yksi kolmesta alapuolella mainitusta lisenssistä riippuen sisällöstä.

Koodi

BSD lisenssi

Copyright (c) <year> Mika Suomalainen (Mkaysi) & contributors (git shortlog -s)

All rights reserved.

Redistribution and use in source and binary forms, with or without
modification, are permitted provided that the following conditions are met:

    * Redistributions of source code must retain the above copyright notice,
      this list of conditions, and the following disclaimer.
    * Redistributions in binary form must reproduce the above copyright notice,
      this list of conditions, and the following disclaimer in the
      documentation and/or other materials provided with the distribution.
    * Neither the name of the author of this software nor the name of
      contributors to this software may be used to endorse or promote products
      derived from this software without specific prior written permission.

THIS SOFTWARE IS PROVIDED BY THE COPYRIGHT HOLDERS AND CONTRIBUTORS "AS IS" AND
ANY EXPRESS OR IMPLIED WARRANTIES, INCLUDING, BUT NOT LIMITED TO, THE IMPLIED
WARRANTIES OF MERCHANTABILITY AND FITNESS FOR A PARTICULAR PURPOSE ARE
DISCLAIMED.  IN NO EVENT SHALL THE COPYRIGHT OWNER OR CONTRIBUTORS BE LIABLE
FOR ANY DIRECT, INDIRECT, INCIDENTAL, SPECIAL, EXEMPLARY, OR CONSEQUENTIAL
DAMAGES (INCLUDING, BUT NOT LIMITED TO, PROCUREMENT OF SUBSTITUTE GOODS OR
SERVICES; LOSS OF USE, DATA, OR PROFITS; OR BUSINESS INTERRUPTION) HOWEVER
CAUSED AND ON ANY THEORY OF LIABILITY, WHETHER IN CONTRACT, STRICT LIABILITY,
OR TORT (INCLUDING NEGLIGENCE OR OTHERWISE) ARISING IN ANY WAY OUT OF THE USE
OF THIS SOFTWARE, EVEN IF ADVISED OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

Portions of the included source code are copyright by its original author(s)
and remain subject to its associated license.

Muista korvata <vuosi> vuodella, jolta sisältö on. Jos et tiedä vuotta, jolloin sisältö tehtiin, käytä nykyistä vuotta.

En suomenna lisenssiä, koska jos teen ohjelman, se on luultavasti muutenkin englannin kielinen.

Ei koodia

Kuvat/Videot

Tämä ei sisällytä kuvankaappauksia eikä suurinta osaa muistakaan asioista, joita ei ole otettu kameralla.

Valokuvat/Videot, jotka olen ottanut, eivätkä ne sisällytä mainintaa lisenssistä ovat lisensoituja Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia 3.0 Muokkaamaton lisenssillä, joka tunnetaan myös nimellä CC-BY-ND

Kaikki muut, kuin yllämainitut

Kaikki muu tuottamani sisältö, kuin yllämainittu, on lisensoitu Creative Commons Nimeä 3.0 Muokkaamaton lisenssillä, joka tunnetaan myös nimellä CC-BY

Kenet nimeän Creative Commons lisensseillä?

Nimeni on Mika Suomalainen ja kotisivuni on http://mkaysi.github.com/. Toivoisin, että nimeät ainakin tämän tiedon ja voit halutessasi nimetä myös Mika Suomalainen (Mkaysi) kotisivulla http://mkaysi.github.com/.

Miksi sinulla on "oletuslisenssit" tuotoksille, jotka eivät mainitse lisenssiä?

Lisenssit tämän korostetun viestin alla eivät ole missään tekemisissä tuotoksieni kanssa. Saadaksesi lisätietoja lue yläpuoliset osiot.

Olen "allekirjoittanut" Fedora-Projectin osallistujasopimuksen, joka määrittää allekirjoittajien oletuslisenssit mikäli he eivät ole määrittäneet omia lisenssejään.

Lisenssit, jotka he määrittävät ovat MIT-lisenssi koodille ja kaikelle muulle Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Muokkaamaton eli (CC-BY-SA) ja jälkimmäisestä luovutaan osiosta 4d.

Osallistuminen

VALO-projekteihin.

Limnoria

Limnoria on IRC-botti, joka perustuu suosittuun IRC-bottiin, joka tunnetaan nimellä [Supybot].

Olen suomentanut Limnorian, mutta koska en ollut kokenut kääntäjä, käännösten laatu on vaiheteleva. Jos käytät [Limnoriaa], raportoi ongelmat käännöksissä ja minä katson niitä.

Ubuntu

Olen joillakin Ubuntun IRC-kanavilla ja postituslistoilla ja olen auttanut, kun olen osannut. Olen myös Ubuntu Nuorten jäsen, joka on nykyään hiukan epäaktiivinen.

Debian

En ollut niin paljon heidän IRC-kanavillaan, koska ne ovat OFTC:ssä sijaan, mutta olen joillakin heidän postituslistoillaan ja olen auttanut siellä joidenkin ongelmien kanssa.

Fedora

Olen joillakin Fedoran IRC-kanavilla [freenodessa] ja [IRCnetissä] ja olen auttanut joidenkin ongelmien kanssa. Päädyin myös muokkaamaan [Linux.fi] wikiä, jonka [Fedora] sivut eivät olleet ajan tasalla ennen kuin me korjasimme ne.

[Fedora]http://linux.fi/wiki/Fedora [freenodessa]:http://freenode.net/ [IRCnet]:https://en.wikipedia.org/wiki/IRCnet [Linux.fi]:http://linux.fi/wiki/Etusivu

Linux.fi

Kuten kerroin aiemmin, autoin Fedora sivujen muokkaamista Linux.fissä, mutta päivitin myös muitakin sivuja, jotka eivät liittyneet Fedoraan.