Muokataan sivua GNU GPL
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Kumoaminen voidaan suorittaa. Varmista alla olevasta vertailusta, että haluat saada aikaan tämän lopputuloksen, ja sen jälkeen julkaise alla näkyvät muutokset.
Nykyinen versio | Oma tekstisi | ||
Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{perustietoa}} | {{perustietoa}} | ||
GNU GPL eli GNU General Public License on yleisin avoimen lähdekoodin ohjelmistoissa käytetty lisenssi. Nykyään käytössä on useimmiten GPL:n versio 2, mutta kesäkuussa 2007 julkaistuun kolmosversioon ollaan monissa projekteissa siirtymässä. Lisenssin uusi versio on periaatteiltaan sama kuin aiemmatkin, mutta se tukkii joitakin porsaanreikiä, joita edellistä lisenssiversiota kirjoitettaessa ei huomattu. Lähinnä ns. "anti-tivoization"-pykälän vuoksi esimerkiksi Linuxin [[ydin]] ei ole ainakaan toistaiseksi siirtymässä GPL:n kolmanteen versioon. | |||
GPL on ns. ''copyleft''-lisenssi. Sen alla lisensoidusta ohjelmasta pitää aina olla saatavilla lähdekoodi, ja ohjelmaa voi vapaasti käyttää mihin tahansa tarkoitukseen, muokata ja levittää edelleen (myös kaupallisesti). GPL kuitenkin vaatii, että ohjelmaa ja siihen perustuvia muita ohjelmia levitetään GPL:n alaisuudessa. | GPL on ns. ''copyleft''-lisenssi. Sen alla lisensoidusta ohjelmasta pitää aina olla saatavilla lähdekoodi, ja ohjelmaa voi vapaasti käyttää mihin tahansa tarkoitukseen, muokata ja levittää edelleen (myös kaupallisesti). GPL kuitenkin vaatii, että ohjelmaa ja siihen perustuvia muita ohjelmia levitetään GPL:n alaisuudessa. | ||
Rivi 6: | Rivi 6: | ||
== GPL pähkinänkuoressa == | == GPL pähkinänkuoressa == | ||
Itse | Itse lisensiteksti on kohtuullisen pitkä, vaikkakaan ei hankalampiselkoinen kuin yleiset kaupalliset EULA-sopimukset. Tavalliselle käyttäjälle riittää usein seuraava yhteenveto: | ||
* Ohjelmaa saa vapaasti käyttää ja tutkia | * Ohjelmaa saa vapaasti käyttää ja tutkia | ||
* Ohjelmaa saa jakaa edelleen, kunhan lähdekoodi ja lisenssi annetaan mukaan | * Ohjelmaa saa jakaa edelleen, kunhan lähdekoodi ja lisenssi annetaan mukaan | ||
Rivi 18: | Rivi 18: | ||
Kun GPL-lisensoitua ohjelmaa levitetään [[konekieli|konekielisenä]] GPL-lisenssi vaatii, että lähdekoodi joko levitetään konekielisen ohjelman yhteydessä tai että se kirjallisesti luvataan toimittaa tarvittaessa. | Kun GPL-lisensoitua ohjelmaa levitetään [[konekieli|konekielisenä]] GPL-lisenssi vaatii, että lähdekoodi joko levitetään konekielisen ohjelman yhteydessä tai että se kirjallisesti luvataan toimittaa tarvittaessa. | ||
== | == Katso myös == | ||
*[[Apache-lisenssi]] | |||
*[[BSD-lisenssi]] | |||
*[[GNU LGPL]] | |||
==Aiheesta muualla== | ==Aiheesta muualla== |