Debian GNU/Linux

Linux.fista
Versio hetkellä 16. kesäkuuta 2007 kello 08.36 – tehnyt Heikki (keskustelu | muokkaukset) (malline)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Debian

Viimeisin versio Etch (4.0)  / 8. huhtikuuta 2007
Pakettienhallinta Apt
Tila toiminnassa
Kotisivu debian.org

Debian GNU/Linux on yksi vanhimmista Linux-jakeluista, ja sitä kehittää yli tuhannesta vapaaehtoisesta koostuva Debian-yhteisö. Debianin perusajatuksia ovat avoimuus ja luotettavuus, ja erityisesti teknisen vakautensa vuoksi sitä on hyödynnetty monen muun jakeluversion pohjana.

Yleistä

Debianin asennusohjelma on pitkään pysytellyt tekstipohjaisena.

Debianin kehittäminen aloitettiin vuonna 1993 Ian Murdockin aloitteesta. Nimi Debian on yhdistelmä Murdockin ja hänen vaimonsa etunimistä (Debra & Ian), ja siihen liittyvä määrite GNU/Linux tahtoo muistuttaa, että vaikka käyttöjärjestelmän ytimenä on Linux, sen tarvitsemat työkalut on luotu GNU-hankkeessa (sama pätee itse asiassa kaikkiin Linux-jakeluversioihin, mutta yleensä GNU:n merkitystä ei korosteta).

Debian perustuu täysin vapaisiin ohjelmistoihin, joiden on vastattava Debianin vapaiden ohjelmistojen ohjeiston linjauksia. Varsinaisen jakelun (main) täydennykseksi Debian kuitenkin tarjoaa erillisissä osastoissa myös käyttöoikeuksiltaan rajoitetumpia ohjelmistopaketteja. Debiania kehitetään samanaikaisesti useammalle mikroprosessoriarkkitehtuurille kuin mitään muuta Linux-jakeluversiota, sillä tällä hetkellä Debian tukee virallisesti 11 erilaista laitteistoympäristöä.

Debian GNU/Linux 4.0:n myötä myös graafinen asennus on mahdollinen.

Suuri pakettivalikoima on Debianin vahvimpia puolia: tarjolla on yli 18 733 ohjelmistopakettia. Useimmat käyttäjät tarvitsevat tosin vain pientä osaa paketeista, sillä monet niistä on suunniteltu varsin erikoistuneita tarpeita varten. Vaikka jakelun koko pakettivalikoiman tallentamiseen tarvitaan 21 romppua (tai 3 DVD:tä), perusasennukseen tarvittaneen vain yksi tai kaksi ensimmäistä romppua, ja jos ne eivät sisällä kaikkia haluttuja paketteja, loput voi ladata netistä. Debianin voi asentaa myös lähes kokonaan netin kautta. Asennuksen käynnistämiseen tarvitaan vain pieni käynnistysmedia: CD, levyke tai USB-muisti. Suuren pakettimäärän hallitsemiseksi on kehitetty Apt-työkalu (Advanced Package Tool), jolla Debian-paketteja voi tarpeen mukaan ladata, päivittää tai poistaa.

Debianin versiot

Debianista on aina yhtäaikaisesti tarjolla kolme versiota: vakaa (stable), testattava (testing) ja epävakaa (unstable). Vakaita versioita julkaistaan melko harvoin, sillä suuren pakettivalikoiman, laajan arkkitehtuurituen ja tiukkojen vakausvaatimusten takia eheän, hyvin toimivan julkaisun valmiiksi saattaminen on työlästä. Vakaaseen versioon julkaistaan jatkuvasti tietoturvapäivityksiä (jotka silloin tällöin kootaan eräänlaisiksi välijulkaisuiksi), mutta varsinaisia uusia paketteja ja ohjelmaversioita siihen ei lisätä.

Debianin kehittäjät käyttävät useimmiten epävakaata tai testattavaa versioita tai molempia. Uudet ohjelmapakettiversiot lähetetään ensin epävakaaseen versioon, ja mikäli paketeissa ei havaita pahoja virheitä, ne siirtyvät lyhyen ajan jälkeen automaattisesti testattavaan versioon. Testattava versio on se Debian-versio, josta on tulossa seuraava vakaa julkaisu. Testattava versio pyritään aina pitämään mahdollisimman hyvin toimivana ja luotettavana, ja periaatteessa tavoitteena onkin, että se olisi aina julkaisuvalmis. Käytännössä tähän ei oikeastaan koskaan päästä, koska isot muutokset ja varsinkin suurten ohjelmistokokonaisuuksien päivittämiset vaativat paljon työtä, jotta niiden kunnollinen toiminta on saatu varmistettua. Sitten kun uutta vakaata versiota ollaan todella julkaisemassa, testattava versio niin sanotusti jäädytetään, eli siihen ei enää sallita muita muutoksia kuin ohjelmavirheiden korjauksia. Kun ongelmat on korjattu, voidaan testattava versio julkaista uutena vakaana versiona. Lähes heti sen jälkeen luodaan uusi testattava versio, josta aletaan tehdä taas seuraavaa Debian-julkaisua.

Debianin versioille annetaan paitsi versionumerot myös nimet, joilla Debian-käyttäjät niihin useimmiten viittaavatkin. Tämänhetkinen vakaa (stable) versio on 4.0 ja nimeltään Etch; se julkaistiin 8. huhtikuuta 2007. Nykyinen testattava (testing) versio – eli seuraava vakaa versio – on nimeltään Lenny. Epävakaan (unstable) Debianin nimenä puolestaan pysyy aina Sid. Toistaiseksi kaikki koodinimet ovat olleet hahmoja Toy Story -elokuvasta. Katso tarkemmin Debianin FAQista.

Debianin vakaa versio soveltuu erittäin hyvin sekä palvelinkäyttöön että luotettavaa toimintaa vaativaan työpöytäkäyttöön. Esimerkiksi yrityksissä halutaan usein käyttää huolellisesti testattua ja muuttumatonta järjestelmää, jotta ylläpito- ja mikrotukihenkilökunnalle ei aiheutuisi turhaa työtä ohjelmien päivittämisen ja käyttäjien kouluttamisen suhteen. Luonnollisesti myös loppukäyttäjät haluavat keskittyä varsinaiseen työhönsä.

Jotkut tietokoneharrastajat saattavat kuitenkin valita mieluummin testattavan version, koska se sisältää uudempia ohjelmia kuin vakaa versio ja näin ollen se myös tukee uudempia oheislaitteita. Harrastuskäytössä ei aina vaadita yhtä vakaata toimintaa kuin työnteossa ja tuotantokäytössä, ja siten Debianin testattava versio voi olla hyvä vaihtoehto. Jotkut valitsevat epävakaan version, jolloin he pääsevät kokeilemaan uusimpia ohjelmaversioita melkein heti, kun ne ilmestyvät. Samalla he kuitenkin ottavat riskin, joka epävakaisiin kehitysversioihin aina liittyy: ohjelmat eivät aina täysin toimi ja ongelmia voi joutua itsekin ratkomaan.

Suomalaiset Debian-käyttäjät

Keskustelupaikkoja:

Suomenkielinen Debian yhteisö: * Open Source Palveluita ja -Tietoa

Suomalaiset Debian-aktiivit järjestivät vuonna 2005 Debianin vuosittaisen suurkokoontumisen Debconfin Suomessa, Espoossa. Tästä ja muista ansioista FLUG (Suomen Linux-käyttäjien yhdistys) palkitsi Suomen Debian-yhteisön kunniamaininnalla Linux-tekijä-palkinnon julkistamistilaisuudessa 1.2.2006. Palkinnon vastaanottivat Debian-yhteisön puolesta Lars Wirzenius, Fabian Fagerholm ja Tapio Lehtonen.

Debianiin osallistuminen

Debian-projektin ohjeisto on runsas mutta välttämätöntä luettavaa, jos haluaa projektiin mukaan. Yleisin tapa osallistua itse jakelun kehittämiseen on aloittaa paketoimalla jokin pyydetty ohjelma. Tämän lisäksi voi kuitenkin osallistua muun muassa virheraporttien kirjoittamiseen, korjausten tekemiseen, kääntämiseen ja dokumentointiin.

Debianin suomentaminen

Monia Debianin ohjelmistoja suomennetaan omissa projekteissaan, kuten Gnomen ja KDE:n käännösprojekteissa. Erityisesti Debianiin liittyville suomennosasioille hyvä lähtökohta on Debianin suomisivut. Debian tarvitsee käännösapua esimerkiksi Debian-asentimen, asennusohjeiden ja pakettikuvausten kääntämisessä. Käännöksistä voi olla yhteydessä kunkin osakokonaisuuden vetäjään tai ottaa asian esille käännösasioille tarkoitetulla sähköpostilistalla.

Debian-linkkejä

Tunnetuimpia Debianiin pohjautuvia jakeluita

  • AGNULA/DeMuDi ([1]) – ääni- ja videoalan ammattilaisille suunniteltu, vapaista ohjelmistoista koostuva jakelu.
  • KNOPPIX ([2]) – tunnetuin esittely-CD-tyyppinen Linux-jakelu, joka perustuu Debianiin.
  • MEPIS ([3] – suosittu Debian-pohjainen jakelu, joka pyrkii olemaan joka tavalla helppokäyttöinen. Sisältää monia epävapaita tai patenttilainsäädännön takia laillisuudeltaan kyseenalaisia komponentteja.
  • Ubuntu ([4]) ja Kubuntu – "Linux ihmisille". Ubuntu on vahvoilla taustaresursseilla tehtävä puolivuosittain julkaistava jakelu, jota lähdetään aina tekemään Debianin epävakaasta jakelusta. Tavoitteena on mahdollisimman käyttäjäystävällinen, ilmainen Linux. Monia Debian-kehittäjiä on palkattu tekemään Ubuntua, ja yhteistyön toivotaankin hyödyttävän molempia jakeluita. Ubuntu on vahvasti vapaiden ohjelmistojen kannalla, mutta sisältää Debianiin verrattuna joitain rajoitetuiksi merkittyjä komponentteja laitteistotuen lisäämiseksi.
  • Corel Linux 1999-2001 julkaistu kaupallinen Linux-jakelu.