Aloittelijalle

Linux.fista
Versio hetkellä 25. lokakuuta 2007 kello 20.42 – tehnyt Pb (keskustelu | muokkaukset) (→‎Miten ohjelmia asennetaan?: paketinhallinta-luokka)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

GNU/Linuxia on pidetty aloittelijoille vaikeana järjestelmänä. Nykyään tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, kunhan on valmis opiskelemaan hieman uuden järjestelmän perusteita. Koska monet, jotka kokeilevat Linuxia ovat Windows-käyttäjiä, tässä ohjeessa lähdetään siitä liikkeelle.

Linux-maailmaan tutustuessa on hyvä pitää mielessä, että Linux on suunniteltu eri lähtökohdista kuin Windows (tästä tarkemmin esimerkiksi esseessä Linux EI ole Windows), ja jotkut asiat hoidetaan eri tavalla. Perusteiden opettelu voi joskus tuntua turhauttavalta, mutta se maksaa itsensä takaisin moninkertaisena myöhemmin. Ja ei kukaan ole sitä Windowsiakaan oppinut päivässä käyttämään.

Haluan asentaa koneelleni Linuxin! Mitä minun pitää tehdä?

Jotta uuden käyttöjärjestelmän käyttöönotto onnistuisi mahdollisimman kivuttomasti, on aluksi syytä ottaa selvää perusasioista. Lue tämä sivu läpi ja selaile muutenkin tätä wikiä ja muita Linux-aiheisia sivustoja.

Kun lähdet asentamaan koneellesi Linuxia, sinun on ensin päätettävä, minkä jakelupaketin asennat. Jakelupaketti on kokoelma, jossa on Linux-ydin, muut tarvittavat perusohjelmat ja mm. asennusohjelma. Tässä artikkelissa on esitelty lyhyesti yleisimpiä jakelupaketteja, joiden väliltä valinta kannattaa tehdä. Parasta jakelupakettia ei ole mahdollista sanoa, vaan valinta on lähinnä mielipidekysymys.

Käydään kuitenkin aluksi lyhyesti läpi Linux-käyttöjärjestelmän perusteet, jotta Linuxin asentaminen ei aiheuttaisi suurta "kulttuurishokkia".

GNU/Linux-järjestelmän perusteet

Jotta uudenlaisen käyttöjärjestelmän käyttö onnistuisi, on tiedettävä jotain sen perusrakenteesta. On huomattava, että monet asiat tehdään Linuxissa eri tavalla kuin Windowsissa.

Monen käyttäjän järjestelmä

Linux on alusta lähtien tehty monen käyttäjän järjestelmäksi, jolloin jokaisella käyttäjällä on oma käyttäjätunnus, salasana ja kotihakemisto. Tavallisella käyttäjällä ei ole kirjoitusoikeuksia muualle tiedostojärjestelmään kuin omaan kotihakemistoon. Siten esimerkiksi ohjelmien asentaminen koko järjestelmään (kaikkien käyttäjien käytettäväksi) ei onnistu, vaan kaikkiin ylläpitotoimenpiteisiin käytetään pääkäyttäjän (root) käyttäjätunnusta tai sudo-ohjelmaa, joka suorittaa komennot pääkäyttäjänä. Tällainen järjestelmä on tietoturvan kannalta hyvä, sillä mahdolliset haittaohjelmat voivat saastuttaa vain käyttäjän oman kotihakemiston. Lisäksi se hankaloittaa virusten ja haittaohjelmien leviämistä.

Lisätietoja löytyy artikkelista Käyttäjä.

Hakemistorakenne

Pääartikkeli: Linuxin hakemistorakenne.

Linuxissa ei käytetä Windowsin tapaa ryhmitellä hakemistot levyosioiden (esim. C:, D: jne.) alle, vaan käytetään yhtä hakemistopuuta, joka alkaa juurihakemistosta (/). Toki juurihakemisto sijaitsee jollain levyosiolla, mutta siihen voidaan myös liittää muita levyosioita. Usein esimerkiksi käyttäjien kotihakemistot sisältävä home-hakemisto on oma levyosionsa, jolloin esimerkiksi jakelupaketin vaihtuessa on helppo säilyttää henkilökohtaiset tiedostot ja asetukset.

Normaalisti käyttäjä tallentaa kaikki omat tiedostonsa kotihakemistoonsa alihakemistoineen (ohjelmat saattavat lisäksi käyttää joitakin muita hakemistoja, esim. /tmp väliaikaistiedostoille). Muualle järjestelmään tallennetaan tiedostoja vain pääkäyttäjänä esimerkiksi asennettaessa uusia ohjelmia.

Jokaisella tiedostolla on myös tiedostokohtaiset oikeudet, jotka kertovat esimerkiksi kuka käyttäjä omistaa tiedoston ja ketkä saavat lukea sitä. Lisätietoja tiedostojen oikeuksista löytyy artikkelista Tiedoston oikeudet.

Ydin

GNU/Linux-järjestelmän ydin (kernel) on varsinainen Linux, jonka kehityksen aloitti suomalainen Linus Torvalds. Se hoitaa matalan tason kommunikoinnin laitteiden kanssa, jolloin tavallisten ohjelmien ei tarvitse huolehtia siitä. Perinteisesti Linuxissa on ollut tapana kääntää ydin lähdekoodista, mutta nykyään tämä joudutaan tekemään harvoin jakeluiden paketinhallintajärjestelmien tarjotessa uusia ytimiä valmiiksi käännettyinä.

Ytimessä ovat kaikki käytettävät ajurit, joten mikäli jokin oheislaite ei toimi, sille on käännettävä ajuri ytimeen tai, kuten nykyään on usein mahdollista, asennettava ajurimoduuli valmiiksi käännettynä jakelun paketinhallinnasta. Joskus voidaan käyttää myös binääriajureita, joita ei levitetä lähdekoodimuodossa (esim. jotkut näytönohjaimien ajurit).

Ytimessä ajurit (ja muutkin sen osat) voivat olla käännetyt joko suoraan ytimeen tai erilliseksi moduuliksi. Moduuleja käytetään usein esimerkiksi laiteajurien yhteydessä ja niitä voidaan ajon aikana ladata käyttöön tai poistaa käytöstä.

Graafinen käyttöliittymä

Linuxissa graafinen käyttöliittymä koostuu monesta osasta, kuten X Window Systemistä, ikkunanhallintaohjelmasta sekä graafisista ohjelmista (kuten Firefox ja GIMP). Yleensä jakelupaketit sisältävät myös työpöytäympäristön, jonka mukana tulee yleensä myös ikkunanhallintaohjelma. Työpöytäympäristö ei kuitenkaan ole elintärkeä osa graafisen käyttöliittymän toiminnalle.

GNU/Linuxin muokattavuus antaa sinulle mahdollisuuden valita eri työpöytäympäristöjen välillä. Yleisimmät työpöytäympäristöt ovat KDE ja GNOME, joiden kesken aloittelijan on yleensä tehtävä valinta. Joidenkin jakeluiden mukana tulee oletustyöpöytänä KDE, toisten GNOME (toki myös toisen työpöytäympäristön asennus on yleensä tehty helpoksi). Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että KDE on monipuolisempi, muokattavampi ja jossain määrin sekavampi, GNOME taas selkeämpi, yksinkertaisempi ja myös jonkin verran vakaampi. KDE pyrkii pitkälti uusien ominaisuuksien ja asetusmahdollisuuksien lisäämiseen, GNOME taas käyttöliittymän selkeyttämiseen ja perusominaisuuksien luotettavaan toteuttamiseen. Työpöytäympäristöihin voit myös tutustua lukemalla artikkelit KDE tutuksi ja GNOME tutuksi.

LiveCD

Ensimmäiset Linux-kokeilut on mukavinta tehdä niin sanotulla LiveCD:llä tai DVD:llä. Live-jakeluiden idea on koko järjestelmän käynnistäminen cd:ltä. Etuna CD-käynnistyksessä on se, että vaikka järjestelmän saisikin rikki, se korjaantuu viimeistään uudelleenkäynnistyksen yhteydessä. Live-jakeluita käyttämällä pääset suoraan toimivalle Linux-työpöydälle, jossa voit testata monia erilaisia ohjelmia. Toimivaksi ja monipuoliseksi todettu live-jakelu on Knoppix, jonka saa CD- ja DVD-versioina. Suomennettu ja hiukan kehitelty versio siitä on SuomiKnoppix. Lisäksi esimerkiksi Ubuntun asennuslevy on myös LiveCD.

Mikä on jakelupaketti? Minkä jakelupaketin asentaisin?

Linux itsessään on pelkkä käyttöjärjestelmän ydin, joka hoitaa käyttöjärjestelmän matalimman tason tehtävät, kuten laitteiston suoran käskyttämisen. Pelkällä ytimellä (engl. kernel) ei tavallinen käyttäjä tee mitään, vaan jotta saataisiin aikaan täydellinen käyttöjärjestelmä tarvitaan ytimen ympärille perusohjelmisto. Tähän käytetään mm. GNU-projektin ohjelmia, josta tulee joidenkin suosittelema nimi GNU/Linux. Nämä ja lukuisat muut ohjelmat tulevat jakelupakettien mukana.

On olemassa satoja eri jakelupaketteja, joista kymmenkunta on suhteellisen laajalle levinneitä. Parasta jakelua ei voida yksiselitteisesti sanoa, mutta aloittelijan kannalta jakelupaketteja vertaillaan sivulla Aloittelijalle/Jakelupaketin valinta

Miten ohjelmia asennetaan?

Linuxissa ohjelmat asennetaan ensisijaisesti käyttäen jakelun paketinhallintaa, jolloin ohjelma asennetaan joko komentoriviltä yhdellä komennolla tai jollain graafisella paketinhallinnan käyttöliittymällä. Asennettaessa paketinhallinta mm. tarkistaa mitä muita ohjelmia ohjelma tarvitsee (paketin riippuvuudet) ja asentaa kaikki tarvittavat paketit. Paketinhallinta pitää kirjaa asennetuista paketeista ja mm. hoitaa niiden päivittämisen, jos uusia versioita ilmestyy.

Mikäli haluttua pakettia ei löydy paketinhallinnasta, on asennus tehtävä käsin lähdekoodista tai etsittävä ohjelmasta tehty epävirallinen paketti ja asennettava se. Nykyään monien jakeluiden pakettivarastot ovat niin laajoja, että ohjelmia täytyy kääntää käsin vain harvoin. Ohjelmien asentamista paketinhallinnan ohi ei suositella, sillä tällöin menetetään paketinhallinnan hyödyt (mm. puoliautomaattiset päivitykset).

Katso myös

Komentorivi

Aloittelijalle suunnatut ohjeet komentorivin käyttöön löytyvät artikkelista Komentorivin perusteet.

Monet aloittelevat Linux-käyttäjät pelkäävät aluksi komentorivin käyttämistä. Tämä on normaalia, sillä nykyaikaisissa Windows-tietokoneissa komentoriviä ei yleensä käytetä juuri mihinkään. Linuxissa komentorivi on kuitenkin yhä melko tärkeässä osassa, sekä hyvässä että pahassa. Toki monien nykyaikaisten jakeluiden ja työpöytäympäristöjen (KDE ja GNOME) mukana tulee paljon graafisia hallintatyökaluja, joilla hoituu moni järjestelmän perusylläpito, mikä aiemmin on vaatinut komentorivin käyttöä. Toisaalta ongelmatapauksissa yleensä ohjeet ongelman korjaamiseen ovat kummallisen tuntuisia komentorivirivejä; muutaman komentorivin kirjoittaminen on huomattavasti helpompaa kuin vastaavan neuvominen valikkoja selaten - ja moni unixia kauan käyttänyt vierastaa graafisia hallintatyökaluja.

Komentorivi on kuitenkin muutakin kuin välttämätön paha. Monet asiat hoituvat loppujen lopuksi paljon kätevämmin tekstitilassa kunhan vain perusasiat ensin jaksaa opetella. Jonkinlaisen kuvan komentorivin mahdollisuuksista saa artikkelista komentorivivinkkejä.