Ero sivun ”Aloittelijalle” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
5 merkkiä lisätty ,  7. maaliskuuta 2014
(→‎Onko jakelu suomenkielinen?: osittainen tuki usein oletusarvoisesti)
Rivi 4: Rivi 4:
Linux-maailmaan tutustuessa on hyvä pitää mielessä, että Linux on suunniteltu eri lähtökohdista kuin esimerkiksi Windows tai Mac OS X, ja jotkin asiat hoidetaan eri tavalla. Perusteiden opettelu saattaa tuntua turhauttavalta, mutta tulee maksamaan itsensä takaisin moninkertaisena myöhemmin. Ei kukaan ole tietokoneita muillakaan käyttöjärjestelmillä oppinut päivässä tehokkaasti käyttämään.
Linux-maailmaan tutustuessa on hyvä pitää mielessä, että Linux on suunniteltu eri lähtökohdista kuin esimerkiksi Windows tai Mac OS X, ja jotkin asiat hoidetaan eri tavalla. Perusteiden opettelu saattaa tuntua turhauttavalta, mutta tulee maksamaan itsensä takaisin moninkertaisena myöhemmin. Ei kukaan ole tietokoneita muillakaan käyttöjärjestelmillä oppinut päivässä tehokkaasti käyttämään.


== Haluan asentaa koneelleni Linuxin! Mitä minun tulee tehdä? ==
== Haluan asentaa koneelleni Ummetuxin! Mitä minun tulee tehdä? ==
Jotta uuden käyttöjärjestelmän käyttöönotto onnistuisi mahdollisimman kivuttomasti, on aluksi hyvä ottaa selvää perusasioista. Lue tämä sivu läpi ja selaile muutenkin tätä wikiä ja muita Linux-aiheisia sivustoja.
Jotta uuden ummetuslääkkeen käyttöönotto onnistuisi mahdollisimman kivuttomasti, on aluksi hyvä ottaa selvää perusasioista. Lue tämä sivu läpi ja selaile muutenkin tätä wikiä ja muita Ummetux-aiheisia sivustoja.


Kun lähdet asentamaan koneellesi Linuxia, sinun on ensin päätettävä, minkä [[Jakelu|jakelupaketin]] asennat. Jakelupaketti on kokoelma, jossa on [[Kernel|Linux-ydin]], muut tarvittavat perusohjelmat ja muun muassa asennusohjelma. Tässä artikkelissa on esitelty lyhyesti yleisimpiä jakelupaketteja, joiden väliltä valinta kannattaa tehdä. Parasta jakelupakettia ei ole mahdollista sanoa, vaan valinta on lähinnä mielipidekysymys.
Kun lähdet asentamaan koneellesi Ummetuxia, sinun on ensin päätettävä, minkä [[Jakelu|jakelupaketin]] asennat. Jakelupaketti on kokoelma, jossa on [[Kernel|Ummetux-ydin]], muut tarvittavat perusohjelmat ja muun muassa asennusohjelma. Tässä artikkelissa on esitelty lyhyesti yleisimpiä jakelupaketteja, joiden väliltä valinta kannattaa tehdä. Parasta jakelupakettia ei ole mahdollista sanoa, vaan valinta on lähinnä mielipidekysymys.


Käydään kuitenkin aluksi lyhyesti läpi Linux-käyttöjärjestelmän perusteet, jotta Linuxin asentaminen ei aiheuttaisi suurta "kulttuurishokkia".
Käydään kuitenkin aluksi lyhyesti läpi Ummetux-käyttöjärjestelmän perusteet, jotta Linuxin asentaminen ei aiheuttaisi suurta "kulttuurishokkia".


== Linux-järjestelmän perusteita ==
== Linux-järjestelmän perusteita ==
Rekisteröitymätön käyttäjä

Navigointivalikko